Mies ajoi autolla suomalaisartistin päälle – tällainen tuomio tuli

Mies ajoi autolla suomalaisartistin päälle – tällainen tuomio tuli
Arkistokuva Asmo Soiviosta vuodelta 2006.

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa asiassa, jossa erästä miestä syytettiin tapon yrityksestä. Syyttäjän mukaan mies oli ajanut autollaan suomalaisartistin päälle.

Seiska uutisoi ennen vuodenvaihdetta artisti Asmo Soivion, 50, vakavasta loukkaantumisesta. 

Arkistovideo: miten ehdollinen ja ehdoton vankeus eroavat toisistaan?

2000-luvun alussa menestynyt Beats and Styles -yhtyeen perustajajäsen ja DJ Alimona tunnettu Soivio oli mukana välikohtauksessa, joka tapahtui 8. lokakuuta 2024. Asiaa on selvitelty oikeusteitse, ja Soivio on jutussa mukana uhrina eli asianomistajan roolissa.

Erästä 41-vuotiasta miestä syytettiin Helsingin käräjäoikeudessa tapon yrityksestä, pahoinpitelystä, rattijuopumuksesta, sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Syyttäjän mukaan mies oli ajanut autollaan Soivion päälle.

Syyttäjä vaati ensimmäisen syytteen kohdalla toissijaista rangaistusvaatimusta törkeästä pahoinpitelystä.

Tästä on kyse

Jutun haastehakemuksessa mainittiin, että Soivio oli juuri noussut tai oli nousemassa pois miehen kuljettamasta henkilöautosta, kun mies lähti autolla liikkeelle ja törmäsi Soivioon siten, että tämä kaatui maahan.

Syytteen mukaan mies peruutti ajoneuvolla pois ja ajoi Soiviota päin uudelleen siten, että Soivio jäi osittain ajoneuvon alle ja raahautui ajoneuvon alla lyhyen matkaa.

Soiviolle aiheutui kivun lisäksi ihorikkoa ja useita murtumia alaraajoihin, eli ainakin jalkapöydänluun murtuman, isovarpaan murtuman, veneluun murtuman, cuboideum-luun murtuman sekä varpaan murtuman ja talusluun murtuman.

Pahoinpitelysyytteen kohdalla syyttäjä vaati miehelle rangaistusta siitä, että hän oli väitetysti tehnyt ruumiillista väkivaltaa Soiviolle lyömällä tätä kerran kasvoihin.

Rattijuopumussyytteessä oli kyse siitä, että mies on syyttäjän mukaan ajanut autoa vähintään 0,5 promillen humalassa. Miehen veren alkoholipitoisuus mitattiin noin puolitoista tuntia tapahtuneen jälkeen.

Mies kiisti syytteet ennakkovastauksessaan. Tapon yritys -syytteen kohdalla hän myönsi törkeän vammantuottamuksen. Mies myös myönsi syyllistyneensä törkeään liikenneturvallsuuden sijaista perusmuotoiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Arkistokuva Asmo Soiviosta vuodelta 2006.
Arkistokuva Asmo Soiviosta vuodelta 2006.

Yli kaksi vuotta linnaa

Käräjäoikeus antoi tuomionsa asiassa torstaina.

Mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistuksessa huomioidaan miehen vapaudenmenetysaika 8.10.-20.12.2024.

Oikeuden mukaan mies ei syyllistynyt tapon yritykseen, vaan törkeään pahoinpitelyyn. Jäi näyttämättä, että mies olisi tahallaan yrittänyt tappaa Soivion. 

Mies oli oikeudessa vedonnut hätävarjeluun, mutta käräjäoikeus hylkäsi hätävarjeluväitteen.

Oikeus katsoi, että pahoinpitely oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. 

Käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi kuitenkin näyttämättä, että Soivio olisi raahautunut ajoneuvon alla, joten sen osalta syytteen teonkuvaus hylättiin.

Mies tuomittiin lisäksi rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Käräjäoikeus katsoi tulleen näytetyksi, että miehen verestä on todettu 8.10.2024 kello 23.06 otetusta näytteestä 0,44 promillea. Ajo tapahtui noin kello 21.30 aikoihin eli noin 1,5 tuntia ennen verikoetta.

Tuomiossa mainittiin, että edellä mainittujen todisteiden perusteella miehen veren alkoholipitoisuus oli yli 0,5 promillea hänen kuljettaessaan henkilöautoa, eli hän syyllistyi rattijuopumukseen.

Soivion korvausvaatimus ei mennyt läpi

Soivio vaati mieheltä yhteensä 36 656,80 euron vahingonkorvauksia esimerkiksi rikosten aiheuttamasta kivusta ja tilapäisestä haitasta, loukkauksen aiheuttamasta kivusta ja tilapäisestä haitasta sekä sairaalakuluista.

Käräjäoikeus kuitenkin linjasi, että mies velvoitetaan maksamaan Soiviolle esimerkiksi aiheuttamastaan kärsimyksestä, tilapäisestä haitasta sekä pysyvästä kosmeettisesta haitasta 5 800 euroa korkoineen.

Mies joutuu myös maksamaan 357 euron summa liittyen Soivion sairaanhoitokuluihin.

Miehen omat 7 199 euron oikeudenkäyntikulut pistettiin valtion piikkiin. Mies joutuu korvaamaan valtiolle Soivion 3 834 euron oikeudenkäyntikulut.

Helsingin käräjäoikeuden antama tuomio ei ole lainvoimainen.

Beats and styles -yhtyeen DJ Alimo alias Asmo Soivio ja DJ Control alias Jaakko Manninen kuvattuina vuonna 2006.
Beats and styles -yhtyeen DJ Alimo alias Asmo Soivio ja DJ Control alias Jaakko Manninen kuvattuina vuonna 2006.

Missikaunottaren appi

Asmo Soivio (DJ Alimo) perusti Beats and Styles -yhtyeen vuonna 2000 yhdessä Jaakko Mannisen eli DJ Controlin kanssa. Alkuun duo tunnettiin nimellä Alimo & Control.

He työskentelivät alkuun DJ:nä sekä klubipromoottoreina, ja he saivat oman tv-ohjelman vuonna 2000, joka keskittyi klubikulttuuriin.

Alimo & Control -duon tunnetuin kappale oli Tarkkaillaan, jossa laulajana toimi Laura Närhi.

Vuonna 2003 duo teki ensimmäisen albuminsa nimellä Beats and Styles. He ovat tehneet yhteistyötä suomalaisartistien, kuten Michael Monroen, Andy McCoyn, Elastisen sekä Toni Wirtasen kanssa.

Beats and Styles -yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi Dynamite ja Girls' Anthem.

Vuonna 2006 yhtye kilpaili Suomen euroviisukarsinnoissa kappaleella See The Signs.

Beats and Styles julkaisi musiikkia vuoteen 2009 asti, jonka jälkeen yhtye hajosi.

Vuonna 2017 Beats and Styles teki paluun, mutta ilman toista alkuperäisjäsentä eli Jaakko Mannista.

Yhtye on keikkaillut tänä vuonna esimerkiksi Tapiola Festivaaleilla.

Asmo Soivio on Ramon Dalerin isä. Ramon on naimisissa vuoden 2012 Miss Helsinki -voittaja Katrie Dalerin kanssa, ja heillä on yksi yhteinen lapsi.