Menikö Paavo piiloon? Valan vannoneella todistajalla eri näkemys apulaispormestarin käytöksestä

Paavo Arhinmäen graffiti-sotkujen esitutkintamateriaalista selviää, että hänen ja todistajan välisissä puheissa oli merkittävä ero.
Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäen graffitisotkujen esitutkintamateriaali on julkaistu.
Poliisikuulusteluissa Arhinmäkeä ja hänen ystäväänsä epäiltiin paitsi vahingonteosta myös liikenteen häirinnästä.
Tapaus sai alkunsa kesäkuun 23. päivänä 2023, kun graffititaidetta rakastava Helsingin apulaispormestari päätti itse tarttua spraypulloon ja jättää jälkipolville oman kädenjälkensä.
Juna pysäytettiin
Paavo Arhinmäelle rikostuomio kohugraffitista
Vantaalaisessa junatunnelissa tuhraaminen päättyi äkkiä, kun kaksikko kuuli junan varoituskellojen kalkattavan.

Poliisikuulusteluissa Paavo kuitenkin kiisti syytteen raideliikenteen häirinnästä, vaikka VR:n tavarajuna jouduttiin pysäyttämään 10 minuutin ajaksi.
- Emme olleet raiteilla vaan sivussa, ja lisäksi poistuimme kellojen alkaessa soida. Lisäksi juna tuli perille aikataulua edellä. Liikenteen pitäisi merkittävästi häiriintyä, että tämä toteutuisi, entisenä vasemmistoliiton kansanedustajana tutuksi tullut Arhinmäki kiisteli poliisikuulusteluissa.
Vartijalla toinen näkemys
Todistajana olleella vartijalla oli asiasta kokonaan toinen näkemys.
- Siinä alkuillasta suoritin alueella normaalia aluevalvontaa, todistaja ollut vartija kertoi.
- Huomasin siinä radan läheisyydessä epäilyttävän auton ja lähdin selvittämään missä henkilöt ovat, ovatko esimerkiksi koiraa ulkoiluttamassa.

- Sitten näin siinä sillan alla kaksi henkilöä maalaamassa sillan seinää. Ilmoitin Fintrafficin turvavalvomoon ja jäin odottamaan tukipartioita paikalle.
- Seurasin siinä mitä henkilöt tekevät ja pian tukipartio tuli paikalle. Tukipartion saapuessa olimme menossa ottamaan henkilöitä kiinni, mutta summeri alkoi soimaan ja (tunnelin) ovet aukesivat, ilmoittaen, että juna on tulossa.
- Jouduimme sitten katkaisemaan junaliikenteen ja toinen partio tunnelin toisesta päästä suoritti kiinnioton lopulta. Kiinniottava partio puhutti henkilöt ja minä menin kollegan kanssa kuvaamaan sen sillan seinän. Minä kuvasin ja kollega keräsi siitä ne jääneet tavarat. Poliisipartiolla meni paikalle tuloon noin puolitoista tuntia.
Tuntomerkit täsmäsivät
Huuhkajien pelissä sekoilleella Paavo Arhinmäellä värikäs historia – muistatko nämä kohut?
Todistajalta kysyttiin, kuinka monta henkilöä paikalla oli.
- Kaksi mieshenkilöä, toisella oranssi paita ja toisella tummat vaatteet. Toinen oli hieman tukevampi mieshenkilö ja hänellä oli lasit päässä.

Vaikka Arhinmäki itse väitti poliisikuulusteluissa lähteneensä rata-alueelta pois, todistajan näkemys oli toinen.
- Siinä vaiheessa, kun se summeri alkoi soimaan, niin nämä henkilöt piiloutuivat siihen sillan rakenteiden suojaan. Eivät lähteneet siis pois rata-alueelta.

Lopulta Arhinmäki ja hänen ystävänsä suostuivat sovitteluun, jossa heidät tuomittiin ainoastaan vahingonteosta.
Sovittelun tuloksena kaverukset selvisivät sakoilla, heille molemmille määrättiin 20 päiväsakkoa. Arhinmäen tuloilla maksettavaa kertyi 2 520 euroa. Arhinmäen ystävän ansiotulot ovat huomattavasti pienemmät. Hän selvisi samasta rikoksesta 880 eurolla.
Tämän lisäksi he molemmat joutuivat suorittamaan valtiolle 80 euron suuruisen rikosuhrimaksun.