Madeleine McCannin tapauksessa järkyttävä käänne

Madeleine McCannin tapauksessa järkyttävä käänne

Saksalainen rikostutkija kertoo säälineensä raiskauksesta tuomittua miestä.

Kadonneen Madeleine McCannin tapauksessa on tapahtunut ikävä käänne. 

Vuonna 2007 kadonneen 3 -vuotiaan katoamisen pääepäillyksi nimetty Christian Brueckner istuu parhaillaan saksalaisessa vankilassa raiskattuaan 72 -vuotiaan naisen vuonna 2005. Miehen oli määrä pysyä vangittuna tammikuuhun asti. Brueckner saattaa kuitenkin vapautua jo ensi viikolla, sillä saksalainen BKA-agentti on maksanut tämän noin 1 500 euron sakot. 

Peräänkuulutti epäillyn ihmisoikeuksia

The Sunin mukaan Rebecca K. -nimellä kutsuttu nainen maksoi Bruecknerin sakot, koska sääli tätä. Rebecca oli aiemmin osa Brueckneriin kohdistuvan tutkinnan tiimiä. Hän kuitenkin ajautui välirikkoon työtovereidensa kanssa, mikä sai hänet kokemaan epäillyn ja itsensä joutuneen samankaltaisen kaltoinkohtelun kohteeksi. 

Christian Brueckner saattaa vapautua vankilasta ennen aikojaan.
Christian Brueckner saattaa vapautua vankilasta ennen aikojaan.

– Maksaessani sakon tiesin Bruecknerin olevan tuomittu väkivaltainen raiskaaja ja lasten hyväksikäyttäjä, mutta hänen asianajajansa sanoi minulle, että hän kiistää kaiken ja ettei se ole totta, Saksan liittovaltion rikostutkintavirastolle työskennellyt nainen totesi.

– Hän väitti, että häntä oli kidutettu, ja uskoin, että hänen ihmisoikeuksiaan oli saatettu loukata.

Paljasti yksityiskohtia tutkinnasta

Maksun lisäksi Rebecca paljasti Madeleinen tutkintaan liittyviä tietoja Bruecknerin lakitiimille. Hänen mukaansa kyseessä oli kuitenkin vahinko. 

– Luulin, että he tiesivät jo, Rebecca puolustautui lehdelle. 

3-vuotias Madeleine katosi vuonna 2007 Portugalissa perheen hotellihuoneesta.
3-vuotias Madeleine katosi vuonna 2007 Portugalissa perheen hotellihuoneesta.

The Sun kirjoittaa lähestyneensä Rebeccaa sakkojen tiimoilta jo aiemmin. Tuolloin tämä kertoi katuvansa maksua ja yrittävänsä sen perumista. Ilmeisesti hän kuitenkin muutti mielensä, sillä Brueckner saattaa vapautua jo 17. syyskuuta. 

Bruecknerin vapautuminen herättää huolta. Seksuaalirikoksista tuomitun miehen pelätään tekevän katoamistempun, mikä hankaloittaisi suuresti tämän saattamista vastuuseen Madeleinen kohtalosta. 

Brueckner nimettiin julkisesti tapauksen pääepäillyksi jo vuonna 2020.  Bruecknerin tiedetään olleen Praia da Luzissa Madeleinen katoamisiltana. Lisäksi hän on antanut lausuntoja, joiden perusteella hänen uskotaan olevan vastuussa Madeleinen katoamisesta. Häntä vastaan ei kuitenkaan ole nostettu syytteitä. 

Madeleinen katoamista tutkitaan yhä aktiivisesti.