Klara Kivilahti kohtasi siskopuolensa käräjillä – jäätävät välit!
Miljonääri Kari Kivilahden perilliset riitelevät oikeudessa.
Vuonna 2019 menehtyneen miljonääri Kari Kivilahden perilliset kohtasivat tiistaina (28.4.) Helsingin käräjäoikeudessa, kun oikeus käsittelee Klara Kivilahteen kohdistuneita epäiltyjä rikoksia.
Video: Klara Kivilahti saapui Helsingin käräjäoikeuteen
Kari Kivilahti pyöritti Helsingin Rauta Oy -nimistä perheyritystä, jonka toimitusjohtajaksi Klara nousi isänsä kuoleman jälkeen.
Syytettynä teoista on Klaran siskopuoli. Molemmat ovat perineet perheyhtiön osakkeita ja ovat siis yhtiökumppaneita. Siskopuoli kokee joutuneensa syrjäytetyksi yhtiön toiminnasta.
Syytteet
Syytetty vastaa oikeudessa syytteisiin kunnianloukkauksesta, vainoamisesta ja pahoinpitelystä. Syytteiden tapahtuma-aika ajoittuu kesäkuun 2023 ja syyskuun 2024 välille.
Vainoamissyytteen mukaan syytetty olisi seurannut Klaraa autolla tämän kodin ja työpaikan läheisyydessä. Samalla sisarpuoli olisi syytteiden mukaan pyrkinyt myös työpaikan sisälle. Hän on tässä myös onnistunut, sillä syytteessä mainittu pahoinpitely olisi tapahtunut Klaran työpaikalla eli Helsingin Raudan tiloissa.
Koska myös syytetty on perheyrityksen osaomistaja, oikeudessa arvioidaan sitä, oliko syytetyn lähestymiset yrityksen läheisyydessä yritykseen liittyvää vai ovatko lähestymiset kohdistuneet juuri Klaraan.
Pahoinpitelysyytteen mukaan syytetty on tönäissyt Kivilahtea ja heivannut tuolin häntä kohti. Syytetty sanoo yrittäneensä tilanteessa tarttua Klaran puhelimeen, joka hänen mukaansa kuvasi syytettyä tilanteessa ilman lupaa.
Kunnianloukkaussyytteessä on kyse siitä, että syytetty olisi väittänyt useille eri tahoille Klaran myyvän seksipalveluita ja huumeita ja olevan linkittynyt järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Syytetty kiistää kaikki syytteet.
Kivilahti vaatii korvauksia
Klara vaatii kantajana korvauksia, kaikista syytekohdista yhteensä yli 10 000 euroa korkoineen. Vainoamisesta hän hakee korvausta 8 800 euroa henkisten kärsimysten vuoksi.
Lisäksi hän vaatii syytettyä myös korvaamaan hänelle ansionmenetyksistä 1 666 euroa sekä oikeudenkäyntikulut.
Käsittely on kesken. Toistaiseksi sermillä kahtia jaetussa salissa on katsottu asiaan liittyviä todisteita. Niistä selviää, että asianomistajan ja syytetyn välit ovat jäätävät.