Jesse Markinin pahoinpitelyepäilystä uutta kylmäävää tietoa

Jesse Markinin pahoinpitelyepäilystä uutta kylmäävää tietoa

Asiassa epäillään edelleen kahta henkilöä kyseisestä rikoksesta.

Seiska uutisoi viime lokakuussa, että laulaja Jesse Markin on epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä.

Seiska sai tuolloin vahvistuksen käynnissä olevasta esitutkinnasta Helsingin käräjäoikeudesta.

Jesse kiisti tuolloin – ja kiistää yhä – syyllistyneensä epäiltyyn rikokseen.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä kertoi Seiskalle, että poliisi tutkii törkeää pahoinpitelyä, jossa on epäiltynä kaksi henkilöä.

Seiskan paparazzi yhytti Jesse Markinin lokakuussa.
Seiskan paparazzi yhytti Jesse Markinin lokakuussa.

– Molemmat ovat olleet kiinniotettuina, mutta kumpaakaan ei ole vangittu, tutkinnanjohtaja ilmoitti Seiskalle tuoreeltaan.

– Puhutaan ihan parin kuukauden ikäisestä vauvasta.

Kahta epäillään edelleen

Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona, että esitutkinta on saatu päätökseen ja asia etenee syyteharkintaan viimeistään ensi viikolla.

Seiska tavoitti tutkinnanjohtajan, jonka mukaan juttu siirtyy jo tällä viikolla syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi ei edelleenkään puhu julkisuudessa Jessestä nimeltä.

Jesse Markin on palkittu laulaja.
Jesse Markin on palkittu laulaja.

– En tosiaan ota kantaa henkilöllisyyksiin millään tavalla ja olen kommentoinut vain rikosepäilyä, joka koskee pienen vauvan epäiltyä törkeää pahoinpitelyä viime vuoden syksyltä, rikoskomisario muotoilee.

Asiassa epäillään edelleen kahta henkilöä kyseisestä rikoksesta.

– He ovat olleet esitutkinnan aikana pidätettyinä, mutta heidät päästettiin vapaaksi pidätysaikojen puitteissa. Epäillyt ovat kiistäneet koko esitutkinnan ajan syyllisyytensä, mutta ovat olleet yhteistyökykyisiä poliisin suuntaan.

Asiantuntijoita kuultu

Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi on hankkinut laajasti asiantuntijalausuntoja, joilla on suuri rooli koko rikosepäilyn kohdentamisessa.

– Lausuntojen perusteella asiassa on syytä epäillä, että vammat ovat aiheutuneet ulkoisen väkivallan seurauksena. Vammoista annettujen asiantuntijalausuntojen mukaan vammat voivat olla eri-ikäisiä. Tämän myötä asiassa on myös syytä epäillä, että pahoinpitelykertoja on ollut useampia kuin yksi.

Jesse Markin on tullut suurelle yleisölle tutukis myös Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta.
Jesse Markin on tullut suurelle yleisölle tutukis myös Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta.

Tämän enempää tutkinnanjohtaja ei voi ottaa kantaa lapsen terveydentilaa koskeviin asioihin tai siihen, missä hän on tällä hetkellä.

Myöskään poliisit eivät ole robotteja, ja pieneen lapseen – tässä tapauksessa vauvaan – kohdistuneet epäilyt eivät välttämättä unohdu ammattilaisiltakaan vain olan kohauttamisella.

– Toki nämä ovat hankalia ja varsin vakavia asioita. Tämä on kuitenkin meidän työtämme, ja meidän täytyy suhtautua tapauksiin ammattimaisesti. Tärkeämpää näissä on ohjata huomio rikosasian osallisiin ja heidän jaksamiseensa, Lindholm muotoilee.