Jääkiekkoilija Topi Rönni tuomittiin raiskauksesta - tämä tapauksesta tiedetään

Jääkiekkoilija Topi Rönni tuomittiin raiskauksesta - tämä tapauksesta tiedetään
Topi Rönni

Helsingin käräjäoikeuden julkisesta tuomiosta ilmenee, että Rönni on tuomittu ehdolliseen vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta.

Seiska uutisoi viime lokakuussa, että SM-liigakiekkoilija Topi Rönni, 19, on saanut syytteen raiskauksesta.

Syyte tuli vireille Helsingin käräjäoikeuteen 11. heinäkuuta 2023.

Syytteeseen johtaneet tapahtumat tapahtuivat 5.6.2021 Helsingissä. Rönni oli tapahtuma-aikaan alaikäinen. Hän on asiassa ainut vastaaja eli syytetty.

Asiaa käsiteltiin suljetuin ovin käräjäoikeudessa tiistaina 27.2.2024. 

Helsingin käräjäoikeuden tänään antamassa julkisesta tuomiosta ilmenee, että Rönni on tuomittu nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta.

Hän sai rikoksesta vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Rönni määrättiin maksamaan uhrille 2 500 euron vahingonkorvaukset teon aiheuttamasta kärsimyksestä. Lisäksi hän joutuu maksamaan asianomistajan oikeudenkäyntikulut 6 249,60 euroa sekä valtiolle asiassa aiheutuneet todistelukustannukset 179,60 euroa ja puolustajansa laskun 4458,64 euron edestä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Käräjäoikeus julkaisi asiaan liittyen myös mediatiedotteen, jossa avattiin rikosasian taustoja. 

Asia ratkaistiin kolmen tuomarin kokoonpanossa, ja ratkaisu oli yksimielinen.

Käräjäoikeus: Rönni raiskasi uhrin koulun päättäjäisillan juhlissa

Käräjäoikeuden mukaan Rönni oli raiskannut 16-vuotiaan tytön eli asianomistajan koulun päättäjäisillan juhlissa. Rönni oli teon aikaan 17-vuotias. Kaikki asianosaiset kertoivat nauttineensa alkoholia illan aikana.

Tiedotteessa mainitaan, että Rönni oli työntänyt sormensa asianomistajan emättimeen ja pakottanut tämän sukupuoliyhteyteen asianomistajan estelyistä huolimatta. Rönni ja asianomistaja olivat teon aikaan istuneet sylikkäin.

Käräjäoikeuden mukaan Rönnin ja asianomistajan kertomukset ennen raiskausta olivat riidattomat. Asianosaisten kertomukset tilanteesta, jonka seurauksena Rönni tuomittiin raiskauksesta, erosivat toisistaan.

Rönni kiisti syytteen, mutta myönsi istuneensa asianomistajan kanssa lähekkäin ja suudelleen tämän kanssa. Lisäksi hän myönsi koskettaneensa asianomistajaa reideltä.

Asianomistajan kertomusta tuki kolmen todistajan kertomukset, sillä asianomistaja oli kertonut Rönnin teosta heille välittömästi tilanteen jälkeen.

Julkisesta tuomiosta ilmenee, että erään todistajan mukaan päättäjäisjuhlissa oli tapahtunut riita, kun asianomistaja oli kertonut Rönnin teosta todistajille. 

Rönni oltiin poistettu paikalta, ja asianomistaja lähti taksilla kotiin.

 Liiga-pelaajaa syytetään taas raiskauksesta – näin 19-vuotias kiekkoilija kommentoi tapausta

Jääkiekkoilija Topi Rönni tuomittiin raiskauksesta - tämä tapauksesta tiedetään

Käräjäoikeus tyrmäsi Rönnin väitteen

Julkisen tuomion perusteella asianomistaja teki rikosilmoituksen noin kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen.

Rönni oli oikeudessa vedonnut siihen, ettei asianomistaja ollut heti tehnyt rikosilmoitusta, joka hänen mukaansa vähensi asianomistajan kertomuksen uskottavuutta.

Rönnin mukaan asianomistajan olisi myös voinut estää sormin tapahtuneen sukupuoliyhteyden ponnahtamalla Rönnin sylistä pois.

Käräjäoikeus oli kuitenkin asiasta eri mieltä.

– Näiden väitteiden osalta käräjäoikeus toteaa, ettei raiskauksen uhrin voida edellyttää ryhtyvän itse minkäänlaisiin vastustamistoimiin. Tällaisen teon kohteelta ei voida odottaa myöskään erityistä uhrikäyttäytymistä. Puolustustekojen puuttumista tai tilanteesta väkivalloin poistumatta jättämistä ei voida pitää osoituksena siitä, ettei rikosta ole tapahtunut.

– Lisäksi käräjäoikeus toteaa, että huomattavasti tässä tapauksessa todettua pidemmätkään viiveet seksuaalirikoksesta ilmoittamisessa eivät ole poikkeuksellisia, koska uhrin mieli voi torjua traumaattista kokemusta ja erityisesti siihen liittyvää häpeää ja ahdistusta, millaisista seikoista asianomistaja on tässä tapauksessa juuri kertonut, käräjäoikeuden tuomiossa mainitaan.

Rönnin ikä ja status julkikksena huomioitiin rangaistuksessa

Käräjäoikeus arvioi Rönnin kertomuksen olleen ristiriidassa asiassa esitetyn muun todistelun kanssa.

– Siten vastaajan syyllistymisestä syytteessä kuvattuun raiskaukseen asianomistajan vastusteluista huolimatta ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä, käräjäoikeus totesi tiedotteessa.

Rönnin kertomuksen uskottavuuteen vaikutti myös se, että hän oli jutun esitutkinnassa todennut, ettei hän muista kyseisestä tapahtumasta mitään. 

Oikeudessa mies oli kuitenkin kyennyt kertomaan oman näkemyksensä illan tapahtumista.

Käräjäoikeuden mukaan Rönnin ehdollisen vankeustuomion pituuteen vaikutti asian saama mediajulkisuus sekä Rönnin ikä tekoaikaan.

Koska Rönnin syytteestä uutisoitiin mediassa, Rönnin tuomiota alennettiin "hieman yli puolellatoista kuukaudella". 

Jääkiekkoilija Topi Rönni tuomittiin raiskauksesta - tämä tapauksesta tiedetään

Rönni on edustanut Suomea nuorisomaajoukkueiden arvokisoissa. Hän on voittanut alle 18-vuotiaiden MM-pronssia. 

Rönni siirrettiin sivun maajoukkuetoiminnasta, kun rikosepäilystä uutisoitiin Suomessa.

Rönni on voittanut kaksi Suomen mestaruutta Tapparan riveissä. Joukkue julkaisi viime vuoden lokakuussa tiedotteen, jossa kerrottiin, että Rönni siirtyi joukkueen pelikokoonpanosta sivuun.

Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat olleet raskaita odottaessa asian etenemistä. Luotan siihen, että asiaan liittyvä tapahtumien kulku tulee selvitetyksi oikeudenkäynnin yhteydessä, Rönni totesi Tapparan julkaisemassa tiedotteessa.

Syyte: TIS-Jami myi piriä – huumekaupat menivät pahasti pieleen: "Pitäiskö rotta vastaa luuriin"

Rönni kuitenkin palasi joukkueen kokoonpanoon marraskuussa.

On hyvä muistaa, että Suomessa tuomiovalta on oikeuslaitoksella ja syyttömyysolettama on oleellinen osa sekä ihmisoikeuksia että suomalaisia oikeusperiaatteita. Annamme nyt oikeuslaitoksen tehdä työnsä rauhassa, Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro perusteli päätöstä joukkueen tiedotteessa.

NHL-seura Calgary Flames varasi Rönnin toisella kierroksella vuonna 2022. Seura ei ollut tietoinen miehen rikosepäilystä silloin.

Calgary Flames julkaisi lyhyen tiedotteen, kun Rönnin rikosepäilystä uutisoitiin lokakuussa.

Seura mainitsi suhtautuvansa asiaan vakavasti, ja että he aikovat seurata asian käsittelyä loppuun asti.

Rönni sai potkut - pyysi anteeksi

Rönnin tuomiosta uutisoitiin suomalaismedioissa, ja Rönniin yhdistetyt jääkeikkojoukkueet ilmoittivatkin antavansa miehelle potkut johtuen raiskaustuomiosta.

Tiistaina 12.3.2024 SM-Liigajoukkue Tappara tiedotti, että Rönnin pelaajasopimus on purettu.

– Tapahtuneesta tähän hetkeen on kulunut lähes kolme vuotta ja tämä aika on ollut äärimmäisen raskasta kaikille asianosaisille. Julkisuus tapauksen ympärillä on tuntunut musertavalta ja koskettanut itseni lisäksi perhettäni ja läheisiäni.

– Tahtomattani asia on liittynyt myös Tappara-yhteisöön sekä minut varanneeseen Calgary Flamesiin ja moniin muihin. Haluan pyytää tätä anteeksi kaikilta asianosaisilta, Rönni totesi tiedotteessa.

Myös NHL-seura Calgary Flames kertoi luopuvansa Rönnin pelaajaoikeuksista saman illan aikana.

Juttua muokattu 13.3.2024 klo 12:20: Juttuun lisätty tieto Rönnin potkuista.