IS: Julkkismies tuomittiin Jasmin Voutilaisen raiskauksesta

IS: Julkkismies tuomittiin Jasmin Voutilaisen raiskauksesta

Alex Kunnari sai vuonna 2015 tuomion raiskauksesta. IS:n mukaan jutun asianomistaja eli uhri oli Jasmin Voutilainen.

Ilta-Sanomat kertoo tänään perjantaina, että Jasmin Voutilainen joutui raiskauksen uhriksi vuonna 2014.

Arkistovideo: Jasmin Voutilainen epäillään joutuneen rikoksen uhriksi

Ilta-Sanomien mukaan tekijä oli dj ja entinen radiojuontaja Alex Kunnari.

Kunnarin raiskaustuomiosta uutisoitiin alun perin vuonna 2018. Seksuaalirikoksissa asianomistajan eli uhrin henkilöllisyys on salassa pidettävää tietoa.

IS kertoo saaneensa vahvistettua tiedon, että uhri oli Voutilainen.

RIkos tapahtui vuonna 2014. Kunnari esiintyi laivalla, ja rikos tapahtui miehen hytissä. Kunnari oli tapahtumien aikaan 39-vuotias ja Voutilainen 19.

Kunnari tuomittiin vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Koeaika päättyi vuonna 2017.

Mies sai myös 30 päiväsakkoa, joista kertyi maksettavaa 570 euroa.

IS:n mukaan Kunnari määrättiin maksamaan Voutilaiselle 2 000 euron kärsimyskorvaukset sekä korvaamaan Voutilaisen yli 2 600 euron oikeudenkäyntikulut.

Tuomio on lainvoimainen.

Arkistokuva. Alex Kunnari esiintyi dj:nä Raumanmeren juhannuksessa vuonna 2016.
Arkistokuva. Alex Kunnari esiintyi dj:nä Raumanmeren juhannuksessa vuonna 2016.

Kunnari on myös tuomittu talousrikoksista. Hän sai vuonna 2019 tuomion törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä törkeästä veropetoksesta.

Mies tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Podcast puhuttaa

Jasmin Voutilainen kuoli itsemurhaan vuonna 2023.

Voutilaisen nimi nousi tällä viikolla otsikoihin, kun Yle julkaisi Mitä tapahtui Jasminille? -nimisen podcastin. 

Podcast-sarjassa kerrotaan esimerkiksi uutta tietoa Voutilaisen viimeisistä ajoista.

Podcastissa Jasminin äiti Katri Voutilainen puhuu ensimmäistä kertaa julkisuudessa tyttärestään.

Ylen podcastissa paljastettiin, että Jasminin epäillään joutuneen rikosten uhriksi kuolemaansa edeltävänä päivänä.

Syytteet raiskauksen yrityksestä sekä pahoinpitelystä nostettiin viime huhtikuussa. 

30-vuotias mies on syytettynä rikoksista.

Podcastissa Voutilaisen läheiset myös kertovat, että Voutilainen joutui vuosia sitten raiskatuksi.

Jasmin Voutilainen näytteli Salatut elämät -ohjelmassa. Hän osallistui vuonna 2017 Miss Helsinki -kilpailuun.
Jasmin Voutilainen näytteli Salatut elämät -ohjelmassa. Hän osallistui vuonna 2017 Miss Helsinki -kilpailuun.