IS: Jethro Rostedtin talousrikoksia käsitellään hovioikeudessa
Jethro Rostedtin talousrikoksia käsitellään tänään Turun hovioikeudessa.
Ilta-Sanomien mukaan mediapersoona Jethro Rostedtin talousrikoskokonaisuutta käsitellään tänään (9.6.) Turun hovioikeudessa.
Syytteitä käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa viime syyskuussa. Rostedt tunnusti rikokset.
Video: Seiskan Bisneshaukassa Jethro Rostedt
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Rostedtin syyskuussa kolmesta törkeästä ja yhdestä perusmuotoisesta veropetoksesta vuoden ja kahdeksan kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen.
Lisäksi Rostedt tuomittiin 90 tunniksi yhdyskuntapalveluun.
Tuomio ei kuitenkaan ole lainvoimainen, sillä syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen, ja hakee Rostedtille vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Tuomio asiassa tulee myöhemmin.
Olisi tyytynyt tuomioon
Rostedt kertoi tänään Ilta-Sanomille, ettei ollut yllättynyt syyttäjän päätöksestä valittaa.
– Ei tässä oikein mikään yllätä enää. Onhan tämä ihan älytön systeemi, että jos syyttäjä valittaa, minunkin pitää valittaa. Olisin ollut ihan tyytyväinen tuomioon, hän sanoi IS:lle.
Käräjäoikeus päätyi ehdolliseen vankeusrangaistukseen
Syyttäjä vaati Rostedtille jo käräjäoikeudessa vuoden ja 10 kuukauden mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta.
Vaikka käräjäoikeus katsoi syyskuussa, että rangaistuksen pituus ja tekojen vakavuus puolsivat ehdotonta vankeusrangaistusta. Rostedtin ensikertalaisuus sekä myötävaikutus vaikuttivat siihen, että vankeus määrättiin ehdollisena.
– Aina olisi ollut kivempi, jos se olisi ollut vielä pienempi. Näillä nyt mennään, Rostedt totesi tuolloin tuomiostaan.