Ex-päätoimittaja Kaius Niemelle 23 000 euron jättisakot: Oli kännissä vielä aamulla – aiheutti luksusmaasturillaan vaaraa

Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin Helsingin Sanomien ex-päätoimittaja Kaius Niemen törkeän rattijuoppoussyytettä.
Vaikka mies kiisti syyllistyneensä törkeään rattijuopumukseen, aluesyyttäjä Sini Pöyry ei uskonut Niemen selityksiä, vaan lähti esittämään syytettä törkeästä rattijuopumuksesta.
Syyttäjä perusteli syytettään mittaustuloksilla sekä valvontakamerakuvilla. Aluesyyttäjä Pöyryn mukaan Niemi oli aiheuttanut vaaraa toisen turvallisuudelle, sillä parkkihallissa oli ollut kaksi järjestyksenvalvojaa, lisäksi parkkihalliin ajoi toinen ajoneuvo Niemen pysähdyttyä.
Syyttäjä haki Niemelle ehdollista vankeusrangaistusta 30-40 päivää sekä 20-30 päiväsakkoa.
Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa lähes saman tien istunnon jälkeen. Se hylkäsi syyttäjän esittämän ehdollisen vankeusrangaistuksen, mutta korotti päiväsakkojen määrää sataan päiväsakkoon. Näin ollen ex-päätoimittajalle tuli maksettavaa 23 000 euroa.
Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.
HS: Päätoimittaja Kaius Niemi eroaa - syynä törkeä rattijuopumus
Esitutkintamateriaali paljastaa, että Niemi puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan veroiset lukemat aamulla kello 8.18 Pasilan poliisilaitoksella.
Poliisikuulusteluissa hän kertoi lopettaneensa juomisen noin kello 2.30 - 3.00 välisenä aikana. Hän kertoi nauttineensa olutta ja viiniä.
Niemi oli juhlinut ravintolassa, mutta jossain vaiheessa hän oli mennyt takaisin työpaikalleen Sanomatalolle.
Aamutuntien aikana joku Sanomatalossa käräytti Niemen, sillä Sanomatalon turvavalvomoon oli tullut soitto talossa liikkuneesta päihtyneestä miehestä.
Nyt on vankilareissu lähellä! Tapio Suominen oikeuteen epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta
Ilmiannon jälkeen kaksi järjestyksenvalvojaa etsi kyseistä henkilöä Sanomatalosta.

Kun miestä ei löytynyt, seuraavaksi järjestyksenvalvojat tutkivat valvontakameran tallenteita ja tiedustelivat vastaanotosta tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä.
Samalla selvisi, että tuntomerkkeihin sopiva Kaius Niemi oli käynyt hakemassa vastaanotosta lainakulkukortin ja mennyt maisemahissillä parkkihalliin.
Samalla Niemen nähtiin lähtevän isolla Land Rover Sport -merkkisellä luksusmaasturillaan liikkeelle. Järjestyksenvalvojat sulkivat parkkihallin ovet etäyhteydellä välittömästi.
Kun Niemi ei päässyt parkkihallista ulos, järjestyksenvalvojat menivät hänen luokseen ja käskivät hänen lopettaa ajamisen.
Järjestyksenvalvojat joutuivat käskyttämään Niemeä useampaan kertaan sekä lopettamaan ajamisen että nousemaan ulos autosta.
Lopulta Niemi peruutti parkkihallin betonipilariin, jolloin autoon tuli selvä lommo.
Myöhemmin Niemi selitti, että hänen tarkoituksenaan oli ajaa auto kadulle parkkiin.
Roope Salminen tilittää Mika Lintilän alkoholikohusta: "Hävetkää"
Poliisikuulusteluissa Niemi kiisti syyllistyneensä törkeään rattijuopumukseen, vaikka hänen puhallustuloksensa ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.
Huippujuristi Kai Kotirannan laatimassa loppulausunnossa Niemen syyttömyyttä törkeään rattijuopumukseen perusteltiin muun muassa sillä, ettei Niemen menettely täyttänyt törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistöä.
Loppulausunnossa vedottiin teko-olosuhteisiin, jotka eivät olleet sellaiset, että rikos olisi ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.
- Vaaraa ei ole syntynyt eikä olisi voinutkaan syntyä, koska teko on tapahtunut yleisen tieliikenteen ulkopuolella parkkihallissa ja parkkihallin ovet oli myös suljettu, jolloin parkkihallista ei ole päässyt ulos eikä sinne ole tekotilanteessa päässyt myöskään sisään, juristi esitti loppulausunnossaan.
Näillä perustein Niemi myönsi vain perusmuotoisen rattijuopumuksen.
Kyseessä on sama huippujuristi, joka puolusti Niemeä menestyksekkäästi Viestikoekeskus-syytteissä. Tuolloin Niemi vältti syytteet kokonaan.
Syyttäjä on ilmoittanut olevansa tyytyväinen tuomioon.