Entinen kansanedustaja sai ehdollista isänsä törkeästä kavaltamisesta – ateriapalvelukin jäi maksamatta

Entinen kansanedustaja sai ehdollista isänsä törkeästä kavaltamisesta – ateriapalvelukin jäi maksamatta

Kavallusjutussa oli kyse siitä, oliko kokoomuksen entisellä kansanedustajalla lupa käyttää isänsä rahoja omiin tarkoituksiinsa.

Entinen kokoomuksen kansanedustaja Marjut Köpsi sai tuomion isänsä varojen törkeästä kavalluksesta. Varsinais-Suomen käräjäoikeus nuiji rangaistukseksi kymmenen kuukauden ehdollisen vankeuden.

Arkistovideo: Erikoissyyttäjä selittää ehdollisen ja ehdottoman vankeustuomion eron

Köpsin todettiin syyllistyneen rikokseen, kun hän oli nostanut neljänä vuotena isänsä rahoja tämän ymmärtämättä asiaa. Summa oli karvan alle 36 000 euroa.

Nostojen aikaan Köpsi hoiti iäkkään isänsä raha-asioita, sillä tämän oma toimintakyky oli heikentynyt.

Pikkunostoja automaatilta, isot siirrot omalle tilille

Oikeudessa todettiin, että Köpsi oli tehnyt sekä satasien kokoluokassa olleita nostoja että paljon huomattavampia tilisiirtoja isänsä tileiltä. Rahat hän oli siirtänyt omalle sekä aviopuolisonsa tilille sekä maksanut niillä suoraan omia laskujaan.

Lopulta oli käynyt niin, että jopa isän ateriapalvelu loppui, kun sen maksuja ei hoidettu.

Köpsi kiisti syytteen törkeästä kavalluksesta. Hänestä kyse oli korkeintaan perusmuotoisesta kavalluksesta, jos siitäkään.

Omasta mielestään Köpsi oli toiminut isänsä suostumuksella, ja hän kertoi suullisesta sopimuksesta. Sen mukaan hän saisi käyttää rahaa laskujen maksuun ja ottaa osan itselleen.

Osan maksuista hän myös katsoi olleen lainaa, jonka aikoi maksaa takaisin.

Epäselvät selitykset eivät menneet läpi

Oikeuden mielestä kertomus oli epäselvä tai yleisluontoinen, eikä se todistanut Köpsin oikeutta isänsä rahojen käyttöön kuvatulla tavalla.

Sen sijaan muu näyttö osoitti, että isä esimerkiksi oli ollut huolestunut tilivarojensa hupenemisesta ymmärtämättä hupenemisen syytä, eikä hän ollut tietoinen siirroista.

Tarkkaa selitystä rahojen nostamisesta omalle ja puolison tilille Köpsi ei osannut antaa. 

Oikeus: törkeä teko, rahat omaksi hyödyksi

Lopulta käräjäoikeus katsoikin, ettei varoja ollut käytetty isän tarpeisiin niin, että kaikki siirrot ja nostot olisivat perusteltuja. Sen sijaan katsottiin, että ne ovat menneet Köpsin omaksi hyödyksi.

Teon törkeyttä oikeuden silmissä lisäsi pitkä kesto, suuri rahamäärä ja Köpsin isälle aiheutunut erityisen tuntuva vahinko.

Köpsin isä on kuollut viime vuonna, joten rikoshyötyä ei voida palauttaa hänelle. Niinpä Köpsi määrätään maksamaan rikoshyötynsä 35 969 euroa valtiolle.

Päälle tulee vielä yleisesti tuomituille määrättävä 80 euron rikosuhrimaksu.

Päätös ei ole vielä lainlainvoimainen.