Aleksi Valavuorelta kovaa puhetta yhdyskuntapalvelustaan: "Koko systeemi on rikki"

Aleksi Valavuori kertoo kantavansa huolta yhteiskunnasta ja kertoo suorasukaiseen tyyliinsä, kuinka "suomalaisten varallisuus alkaa muistuttaa lähinnä entistä itäblokkia".
Dennis Rodmanin aikoinaan Suomeen tuonut Aleksi Valavuori on urheilun monitoimimies, joka isännöi tällä hetkellä kesätauolla olevaa, suosittua Gämblers Cast -podcastia.
Ohjelmassa Valavuori toimii Don Quijotena, ja hänen "Sancho Panzoinaan" ovat Kalle Palander ja Juha Perälä.
46-vuotiaan Valavuoren elämä on ollut värikäs, eikä hän itsekään tekisi kaikkea samoin, jos voisi palata ajassa taaksepäin.

Taustalla kova tuomio
Viime joulukuussa Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi hänet 1 vuoden ja 1 kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Valavuori määrättiin maksamaan muun muassa lähes 145 000 euroa korkoineen Verohallinnolle sekä suorittamaan 40 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Lisäksi hänelle määrättiin liiketoimintakielto, joka on voimassa 10.12.2027 asti.

"Seuraus talousrikostuomioista"
Nyt Valavuori kertoo yhdyskuntapalveluksestaan Mummorulla-sivustolla.
– Aloitin hetki sitten toisen yhdyskuntapalvelukseni.
– Kyseessä on seuraus talousrikostuomioista, joissa yksi kokonaisuus jaettiin kahteen, ja näin myös tuomioita tuli kaksi, hän kirjoittaa.
Ensimmäisen palveluksensa Valavuori suoritti Tampereen KRIS-järjestössä, ja nyt hän työskentelee Helsingissä Redis-kohtaamispaikassa, jota ylläpitää Rikoksettoman elämän tukisäätiö (RETS).

"Olen kiitollinen"
Redis on päihteetön tila, jossa autetaan rikos- ja päihdetaustaisia ihmisiä takaisin yhteiskuntaan.
– Olen kiitollinen, että saan suorittaa rangaistustani tällaisessa paikassa. Pääsen päivittäin keskustelemaan rikos- ja päihdekierteessä olevien kanssa, kuulemaan heidän tarinoitaan ja jakamaan ajatuksia siitä, miten elämän saa raiteilleen.
Valavuoren mukaan tilanne on monin osin kestämätön:
– Huumeongelmat ovat räjähtäneet käsiin, vankilapaikat ovat vähissä, ja Rikosseuraamuslaitos tarvitsisi 500 uutta työntekijää ja 850 vankilapaikkaa. Pienet järjestöt, kuten RETS, ovat jatkuvasti leikkausuhan alla.
Terveiset päättäjille
Hän kritisoi päättäjiä kovin sanoin:
– Koko systeemi on pahasti rikki ja tulee kohta silmille huolella. Suomi on ajautunut kauas hyvinvointivaltiosta, ja tämä on seurausta päättäjiemme typeristä ja näköalattomista päätöksistä.
– Nyt Suomi on se, joka tarvitsee apua.
Valavuori lupaa jatkaa kirjoittamista yhdyskuntapalveluksestaan tulevaisuudessa.
Juttua muokattu kello 16.09: poistettu omistusliite Mummorulla-sivustosta. Aleksi ei omista tai hallinnoi sivua, ainoastaan kirjoittaa sille.