William ja Catherine erikoisten huhujen kohteena

Jos kreikkalaisen saaren asukkaisiin on luottaminen, on Williamilla ja Catherinella lokoisat oltavat.
Britannian kuninkaallinen perhe elää hyvin julkista elämää. Lasten koulut, ilot ja surut sekä työt ovat kaikki julkisessa tiedossa, ja näkyvä elämä jättää hyvin vähän mahdollisuuksia yksityisyyteen.
Arkistovideo: Täällä Ruotsin kuninkaalliset lomailevat
Briteissä yksityisyys otetaan kuitenkin tosissaan, ja kun on kyse omasta vapaa-ajasta, pyritään kaikin tavoin varmistumaan siitä, ettei tieto kantaudu vääriin korviin.
Lomilla myös Walesin prinssi William ja prinsessa Catherine saavat viettää aikaa aivan rauhassa ja niin, ettei maailmalla ole pienintäkään tietoa heidän olinpaikastaan.
Walesin perhe, myös lapset prinssi George, 12, prinsessa Charlotte, 10, ja prinssi Louis, 7, ovat jälleen huidelleet Daily Mailin mukaan teillä tietämättömillä. Vain William ja Charlotte piipahtivat Sveitsin Baselissa hurraamassa Englannin maajoukkueen naisten jalkapallon Euroopan-mestaruuskisojen voittoon.
Salalomalle?
Lehden kohtaamien lähteiden mukaan perhe viettää kuitenkin aikaa Kreikassa, Ithakan saarella. Paratiisinomainen saari sijaitsee Kreikan länsipuolella Kefalonian saaristossa.
Paikalliset väittävät kivenkovaan nähneensä Walesin perheen sekä Catherinen vanhemmat Carole ja Michael Middletonin saaren läheisyydessä huvijahdilla. Lähteiden mukaan perhe saapui saarelle yksityiskoneella 16. heinäkuuta, ja on sitten viettänyt aikaa vesillä.
Paikallisen taksikuskin mukaan lomaresidenssinä toimii mahdollisesti Microsoft-pomon superjahti.
Toisaalta hieman myöhemmin huhuttiin, että kohteena olisi sittenkin Yhdistyneiden Arabiemiraattien kuninkaalliseen perheeseen kuuluvan sheikki Abdullah bin Zayed al Nahyanin 146-metrinen paatti. Veneen kuvaillaan olevan yksi hulppeimmista yksityisaluksista maailmassa.

Epäselvät lähteet
Toiset lähteet puolestaan kertovat ravintoloista, joissa perhe on mahdollisesti käynyt. Kukaan ei kuitenkaan ole nähnyt itse perhettä – huhut ovat päätyneet lehtiin serkkujen tai tuttavien kertomina.
Muut paikalliset ovat kuitenkin todenneet, että Walesin perheen sijaan saarella olisi arabikuninkaallisia eikä suinkaan brittejä. Ravintolassakaan ei suostuttu vahvistamaan, kävikö siellä brittikunkkuja vai vain sheikin luksusjahdin henkilökuntaa.
Epäselvää on, onko kukaan oikeasti nähnyt prinssiperhettä saarella, vai onko kyseessä sittenkin väkeä Yhdistyneistä Arabiemiraateista. Erään lehden haastatteleman henkilön serkku lupaa kyllä nähneensä jonkun maan kuninkaallisten auton.
Vaikka hän väitti serkulleen nähneensä Williamin ja Katen, toteaa hän lopulta itse lehdelle, että ehkä kyseessä olikin joku muu.