Victorian syntymäpäivistä nousi raivo: "Prinsessajuhlille stoppi"
Kruununprinsessan syntymäpäivien rahoitus kuumentaa tunteita Ruotsissa.
Kruununprinsessa Victorian, 49, syntymäpäiviä vietetään vuodesta toiseen kuninkaallisen perheen kesäparatiissa Sollidenissa.
Video: Ruotsin kuninkaallisten kesämökki.
Suuret juhlat tiedossa
Öölannissa sijaitseva linna tiluksineen on viehättävä paikka, josta suuri osa ympäristöä on myös yleisölle avointa. Linna onkin suosittu kohde kesäkuukausina matkailijoille.
Kruununprinsessan syntymäpäivät, joita vietetään 14. heinäkuuta, ovat perinteisesti olleet kansanjuhla, jossa myös yleisö pääsee seuraamaan sivusta juhlamenoja ja onnittelemaan Victoriaa.
Tulevana kesänä Victoria täyttää viisikymmentä vuotta, joten tiedossa on epäilemättä tavanomaista suuremmat ja näyttävämmät pirskeet.
Erityistä päivää valmistellaan jo nyt, mutta vaikuttaisi siltä, että kruununprinsessan suuresta päivästä on ehtinyt muodostua poliittinen kiistakapula.
Victoriadagen poliittiseksi kiistakapulaksi
Ruotsissa on tällä hetkellä väliaikaishallitus, joka valmistelee siirtymäbudjettia.
Viime viikolla valtiovarainministeri Elisabeth Svantesson ilmoitti, että hallitus haluaa myöntää neljä miljoonaa kruunua eli noin 364 000 euroa kruununprinsessan 50-vuotisjuhlien järjestämiseen.
Ehdotus on poikkeuksellinen, sillä se tehdään tilanteessa, jossa siirtymäbudjetin tulisi olla mahdollisimman epäpoliittinen eikä se saisi sisältää uusia poliittisia panostuksia, Svensk Dam kertoo.
Periaatteeseen on kuitenkin olemassa poikkeuksia. Yksi niistä koskee pyrkimyksiä ylläpitää "välttämättömiä yhteiskunnallisia toimintoja". Elisabeth Svantessonin mukaan Victoriadagen eli kruununprinsessan syntymäpäivä juhlineen on sellainen.
– Uskon, että suuri osa Ruotsin kansasta pitää tätä tärkeänä. Lisäksi on niin, että jos kahdeksan puoluetta on jostakin asiasta samaa mieltä tai ainakin suuri enemmistö, voimme toteuttaa sen, Svantesson sanoo SVT:lle.
"Stoppi prinsessajuhlille"
Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu ehdotukseen myönteisesti.
Siirtymähallituksen ehdotus on saanut nyt myös Ruotsin tasavaltalaisyhdistyksen reagoimaan Svantessonin lausuntoon.
– On täysin kohtuutonta pitää tätä rahankäyttöä siirtymäbudjettiin kuuluvana hallinnollisena toimenpiteenä. Miljardööriperhe Bernadottella on varaa maksaa 50-vuotisjuhlien kustannukset itsekin ilman valtion ylimääräistä tukea, sanoo tasavaltalaisyhdistyksen puheenjohtaja Niclas Malmberg ja jatkaa:
– Valtiopäivien on laitettava stoppi prinsessajuhlille myönnettäville miljoonille, ja perustuslakivaliokunnan on osoitettava, että hallitus on mennyt ehdotuksellaan pidemmälle kuin mihin siirtymähallituksella on toimivaltaa.
On siis selvää, että neljän miljoonan kruunun korvamerkitseminen kruununprinsessan syntymäpäiviä varten jakaa mielipiteitä ja herättää tunteita. Lopullinen päätös tehdään myöhemmin valtiopäivillä, joten nähtäväksi jää, kuinka Victorian juhlien lisärahoitukselle käy.