Välienselvittely! Harryn ja Meghanin edustajat ja kuninkaan avustaja salaisessa palaverissa

Harryn ja Meghanin kuvaillaan olevan huolissaan kuvien levitessä salaisesta tapaamisesta.
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan luopuivat kuninkaallisista tehtävistään vuonna 2020. Samana keväänä he vaihtoivat sateisen saarivaltion aurinkoiseen Kaliforniaan muuttaessaan jälkikasvunsa kanssa Yhdysvaltoihin.
Arkistovideolla keskustellaan Britannian kuningashuoneen tilanteesta:
Entisen asuinmaan taakse jättäminen sujui kaksikolta kuitenkin huomattavasti helpommin kuin riitaisista perhesuhteista irti päästäminen. Edes kuningas Charlesin sairastuminen syöpään ei onnistunut korjaamaan Harryn ja tämän suvun välille syntyneitä railoja.
Neuvottelu yksityisklubilla
Brittihovi on pysytellyt aiheesta totuttuun tapaansa varsin vaitonaisena. Harry sen sijaan on useaan otteeseen ilmaissut toivovansa sopua. Hiljattainen salatapaaminen saattaa kieliä, että Harryn toive olisi vihdoin toteutumassa.

Harryn ja Meghanin viestintäpäällikkö Meredith Maines ja kuninkaan viestintäsihteeri Tobyn Andreae kuvattiin vastikään drinkeiltä. Paikalla yksityisklubilla oli myös herttuaparin tiimiin kuuluva Liam Maguire.
Tapaamisesta ei tiedotettu virallisesti. Harry ja Meghan olisivat halunneet pitää tapaamisen salaisena ja kuvien leviäminen on turhauttanut heitä suuresti, kirjoittaa DailyMail. Lehti julkaisi palaverista napatut kuvat sunnuntain painoksessaan.
"Ensimmäinen askel"
Lehden sisäpiirilähteiden mukaan herttuapari ei ollut vastuussa tiedon leviämisestä. Harryn ja Meghanin kerrotaan toivoneen palaverin toimivan sysäyksenä rauhalle. Tapaamisesta nousseiden uutisotsikoiden myötä heidän kuvaillaan kuitenkin olevan huolissaan pyrkimyksensä toteutumisen puolesta.

Ei ole tiedossa, kenen aloitteesta tapaaminen kuninkaallisten edustajien välillä oli järjestetty. Välikäsien hyödyntäminen erilaisten asioiden hoitamisessa on merkkihenkilöiden keskuudessa varsin tavanomaista. Brittihovin perhesuhteet ovat kuitenkin olleet viime vuosina sellaisessa solmussa, että jo pelkkää edustajien tapaamista voidaan pitää merkittävänä.
– Neuvottelu oli vasta ensimmäinen askel kohti sopua, mutta ainakin se on askel oikeaan suuntaan, lähde toteaa lehdelle.