Totuus prinssi Danielin ja Chris O'Neillin väleistä

Kaarle Kustaan vävypojat ikuistettiin yllättävissä puuhissa.
Prinssi Daniel, 51, avioitui Ruotsin kruununprinsessa Victorian kanssa vuonna 2010. Örebrolaiseen perheeseen syntynyt personal trainer on onnistunut saamaan Vickanin sydämen lisäksi puolelleen myös valtaosan tavallisista ruotsalaisista.
Arkistovideo: Kruununprinsessa Victoria Suomessa:
Victorian pikkusisko prinsessa Madeleinen kanssa vihille vuonna 2013 karauttanut Chris O'Neill onkin toisenlainen tarina.
Monet ovat kokeneet yhdysvaltalaisliikemiehen turhan varautuneeksi. Asiaa ei ole auttanut, että Chris ikään kuin ryöväsi rakastetun Madden mukanaan rapakon taakse. Noin vuosi sitten pariskunta lapsineen kuitenkin palasi Ruotsiin, ja samalla alkoi kohota kansan luottamus yrmyksikin tituleerattua Chrisiä kohtaan.
Tavispuolisot yhdessä
Keskiluokkaisesta perheestä tuleva Daniel ja liiketaloutta opiskellut bisneshaukka Chris ovat taustoiltaan varsin erilaisia. Samalla he ovat kumpikin ei-siniverisiä prinsessan puolisoita, joille niin hovi kuin suuri yleisökin ovat lämmenneet pikkuhiljaa.
Chrisin ja Madden Ruotsiin muuton jälkeen kuningas Kaarle Kustaan vävypojat vaikuttavat tukeutuneen toisiinsa. Vaikkei Chrisillä ole Danielin tapaan hovissa virallisia velvollisuuksia, ovat langot viettäneet yhdessä aikaa aiempaa enemmän. Kaksikko jakaa myös mitä ilmeisimmin yhteisen mielenkiinnonkohteen: jalkapallon.

Daniel tunnetaan suurena futisfanina. Hän on tuttu näky jalkapallojoukkue AIK:n pelikatsomossa. Silloin tällöin Danielin seuraan ovat liittyneet myös prinsessa Estelle ja prinssi Oscar.
Keväällä jalkkista katsomaan samaisessa seurueessa saapui yllättäen myös Chris. Hän heittäytyi futishuumaan täysin rinnoin sonnustautumalla Danielin ja jälkikasvun tapaan joukkueen värein somistettuun huiviin.