Tältä prinssi Harryn masennus tuntuu

Tältä prinssi Harryn masennus tuntuu

Harry avaa erilaisia masennustilojaan ja sen seurauksia Masterclass-sarjassa satojentuhansien palkkiota vastaan.

Prinssi Harryä piinannut masennus on kulkenut kuin kumppanina hänen elämässään kauan. Hän kuvaa pahimmillaan saaneensa ahdistus- ja syyllisyyskohtauksia ollessaan iloinen, sillä hän luuli "pettävänsä" äitiinsä liittyvän surun.

Video: Myös Diana itse kantoi lapsena omaan äitiinsä liittyvää traumaa

Dianan kuoleman 20-vuotispäivänä 2017 prinssi kertoi olleensa julkisen surunsa aikana "useita kertoja hyvin lähellä täydellistä romahdusta".

Vaikka masentuneisuus tuntuu julmalta, siitä toipumisprosentti on hyvin korkea. Harry on osannut tehdä siitä myös voimavaran. Hän esiintyy Masterclass-opetusvideosarjassa asiantuntijana nujertavan murheen käsittelyssä.

Elantonsa hovipalkkioiden ulkopuolelle rajannut Harry kuittaisikin tästä työstä yli 220 000 euroa etumaksuna. Summa on tiettävästi 2,5-kertainen Masterclassin normaaliin asiantuntijajulkkisten saamaan.

Tulossa on tietysti myös rojalteja, jos Harryn murheen Masterclass myy riittävästi.

Megsit vei taas alhoon

Videosarjassa Harry kertoo Daily Mailin mukaan ajautuneensa masennukseen jätettyään Meghanin kanssa Ison-Britannian vuonna 2020. 

Isoimmat jäljet Harryyn toivat Diana-äidin traaginen kuolema 1997. Siitä asti Harry on kantanut mukanaan posttraumaattisia oireita, jotka voivat laueta näennäisesti aiheeseen liittymättömästä syystä.

Elämää ei helpottanut arki kruununperijän pikkuveljenä. Hovi ei tarjonnut hänen kuuluisan kirjansa nimen mukaisesti "varamiehelle" paljoa kiinnityskohtia.

Hän kertookin koulupäivistään Etonissa, joina vietti iltoja polttaen kannabista ja vaeltaen käytävillä epäilynsä mukaan jo masennukseen sairastuneena. Toisin kuin koulussa menestynyt William, jonka elämssä oli selkeä suunta.

Armeija vähensi ja lisäsi oireita

Myös palkittu armeijaura toi ansioiden sivussa masennusta. Viime hetkellä turvallisuussyistä peruttu komennus Irakiin syöksi hänet jälleen masennukseen. Seurauksena oli vuosien jakso, jolloin lehdistö nimitti häntä "bileprinssiksi" yökerhoreissujen vuoksi.

Ja mikä pahinta, prinssi päätyi usein reissuillaan tappeluihin.

Harry pääsi lopulta tositoimiin Afganistanissa, mutta kuten monelle muullekin sotilaalle, taisteluihin osallistuminen synnytti lisää posttraumaattisia oireita.

Syy ja seuraus?

Voikin olla, että lähtö Britanniasta Yhdysvaltoihin ja hovin jättäminen olivat yhtälailla mielenterveyspulmien oire kuin niiden syy.

Avioituminen Meghanin kanssa ja sitä seurannut mediamylläkkä johtivat lopulta Harryn väitteen mukaan siihen, että isä Charles katkaisi kaiken yhteydenpidon hänen kanssaan.

Harry ja Meghan ovat äskettäin palanneet Britanniaan lastensa kanssa. Perhe tapasi Charlesin ja Camillan yksityisesti, mutta Harry ja William eivät ole tavanneet. Veljekset ole Daily Mailin mukaan puhuneet keskenään vuosiin.