Tältä näyttivät herttuatar Meghanin ensimmäiset häät - kaikki eri tavalla kuin prinssi Harryn kanssa

Meghan Marklen Jamaikalla pidetyt biitsijuhlat olivat huomattavasti rennommat kuin kuninkaalliset häämenot.
Vielä viime vuosisadalla oli varsin harvinaista, että kuninkaalliset saattoivat alttarille jo kertaalleen eronneita rakkaimpiaan. Nyt sellaista tapahtuu, jo varsin usein, ja myös prinssi Harryn vaimo, herttuatar Meghan on ollut jo kertaalleen naimisissa ennen nykyistä liittoaan.
Meghanin ensimäinen avioliitto elokuvatuottaja Trevor Engelsonin kanssa kesti vain kaksi vuotta. Meghan tapasi Trevorin vuonna 2004, ollessaan 23-vuotias. Häitä vietettiin vuonna 2011, ja pari erosi vuonna 2013.
Syyksi eroon kerrottiin "sovittelemattomat eroavaisuudet", mikä on syynä melko monessa avioerossa Atlantin tuolla puolen. Tarkkaa syytä erolle ei olla paljastettu, mutta Meghan sai pian eron jälkeen roolinsa Pukumiehissä. Joidenkin lähteiden mukaan juuri tällaiset kiireet aiheuttivat eron.

Meghanin ja Trevorin hääseremonian kerrotaan kestäneen vain noin kymmenen minuuttia, mutta hääjuhlia puolestaan vietettiin monta päivää.
Medioihin on päätynyt myös vain harvoin nähtyä sisältöä häistä kuvien muodossa; kuninkaallisten juhlistuksien rinnalla Meghanin ja Trevorin hilpeät hääbileet näyttivät hyvin rennoilta ja intiimeiltä.

Metro UK:n mukaan Meghanin ensimmäiset häät pidettiin rantamaisemissa Jamaikalla. Rantahäihin sopi myös Meghanin huomattavasti kuninkaallisia hääpukuja rennompi mekko ja auki jätetyt hiukset.
Uusi paljastuskirja: Meghanin vale-neitseellisyys kismitti kuningatar Elisabetia

Juhliin osallistui satakunta vierasta, ja ne venyivät monen päivän mittaisiksi. Meghanin ja Harryn häiden kutsuvieraslista oli 800 nimen mittainen. Herttuaparin häissä ei - ainakaan julkisesti - nähty paljain jaloin tanssimista yön pikkutunteihin asti, eikä Meghanin 245 000 euron arvoinen mekko sotkeutunut rantahiekkaan.
Kuningas Charlesin syöpädiagnoosi pisti prinssi Harryyn vauhtia - kuva

Hienostuneiden, aatelisbileisiin vakiintuneiden tarjoilujen sijaan Meghanin ja Trevorin häissä vieraat saivat nauttia grilliruuasta ja shoteista. Perinteikkyyttä toi juutalaisiin häihin kuuluva tuolitanssi, ja vähemmän perinteinen juhlanumero taas oli ala-asteeltakin tuttu kottikärrykisa, jonka Meghan suoritti keltaisissa bikineissä.
