Tällaista on kruunusta luopuneen kuningatar Margareetan elämä nyt

Kuningatar palkittiin työstään tanskalaisen elokuvan parissa.
Tanskan kuningatar Margareeta yllätti kuninkaallisfanit ja lehdistön kansainvälisesti ilmoittaessaan Uudenvuodenpuheessaan luopuvansa kruunusta. 14. tammikuuta, kun Margareeta oli ollut vallassa päivälleen 52 vuotta, kruunu siirtyi hänen pojalleen Frederikille.
Margareetan päätös hätkähdytti monesta syystä. Hän oli Tanskan historian toisiksi pisimpään vallassa pysynyt monarkki isoisänsä Kristianin jälkeen. Hän oli myös pisimpään vallassa pysynyt kuningatar.
Kuninkaallisten velvollisuuksien lisäksi Margareetalla on ollut monipuolinen ura myös taiteen saralla. Hän on muun muassa taitava taidemaalari ja toiminut pitkään lavastuksien ja puvustuksien parissa. Lisäksi hän on kuvittanut erään Taru sormusten herrasta -kirjan tanskankielisen painoksen.
Kuningatar Margareeta luopui kruunustaan
Valtaistuimelta poistunut kuningatar palkittiin hiljattain Vuoden Pukusuunnittelijan Robert-palkinnolla. Tanskan elokuva-akatemian palkintoja on jaettu vuodesta 1984. Tänä vuonna se jaettiin 29 eri kategoriassa.
Tanskan kuningashuoneen Instaagram-tilille jaettiin kuva ylpeänä palkintonsa kanssa säteilevästä Margareetasta. Kuvatekstissä kerrotaan kuningattaren voittaneen palkinnon puvuistaan elokuvassa Ehrengard – Forførelsens Kunst. Tanskalainen elokuva julkaistiin Netflixissä viime vuonna.
Kirjoitukseen on lisätty myös Margareetan tunnelmia palkinnon saatuaan.
- Olen syvästi kiitollinen, liikuttunut ja ylpeä Robert-palkinnosta, joka on tunnustus työlleni. Palkinnon vastaanottaminen alalta, joka sen itse myöntää, tekee minut erityisen iloiseksi, ja on ollut suuri ilo ja nautinto voida osallistua elokuvan tekemiseen, Margareeta kiittelee.
- Haluan kiittää koko elokuvan tiimiä, mutta erityisesti kaikkia heitä, jotka ovat tehneet ideoistani, luonnoksistani ja piirrustuksistani totta - etenkin niitä taitavia ihmisiä, jotka ovat ommelleet ja työskennelleet pukujen kanssa.
Kuningas Kaarle Kustaalta tiukka kuittaus huhuille - Victoria nuokkui konferenssissa
Asiantuntijoiden mukaan kuningattaren päätös luopua kruunusta myös rikkoi niin kutsutun sanattoman sopimuksen, joka vallitsi Skandinavian monarkkien eli hänen itsensä, kuningas Kaarle Kustaan ja kuningas Haraldin kanssa. Tähän asti oltiin pidetty ilmiselvänä sitä, että vallassa pysytään käytännössä viimeiseen hengenvetoon asti.
Päätös herätti spekulaatiota myös siitä, onko Kaarle Kustaan ja Haraldinkin aikeissa astua syrjään velvoitteistaan ja jättää Margareetan tavoin valtakunta seuraavan sukupolven huomaa. Kuninkaista kumpikin on kuitenkin antanut selkeästi ymmärtää, ettei heillä luopumisaikeita ole.
