Taideasiantuntija Pauliina Laitinen lataa mielipiteensä kuningas Charlesin kohumuotokuvasta

Taideasiantuntija Pauliina Laitinen lataa mielipiteensä kuningas Charlesin kohumuotokuvasta

Uutta muotokuvaa on arvosteltu huonommaksi kuninkaallisista tehdyksi maalaukseksi ikinä.

Kuningas Charlesista paljastettiin tämän viikon tiistaina Buckinghamin palatsissa uusi muotokuvamaalaus.

Maalaus on ensimmäinen kuninkaasta julkistettu potretti sen jälkeen, kun hänen kruunajaisensa pidettiin viime vuonna.

Kuningas ja kuningatar Camilla tapasivat samalla taideteoksen tekijän Jonathan Yeon. Yeo työsti taulua kolmisen vuotta ja tapasi kuninkaan henkilökohtaisesti neljä kertaa prosessin aikana.

Silmiinpistävä yksityiskohta on toki taulun punainen värimaailma. Lisäksi olkapälle lennähtävä perhonen on yksi teoksen erityispiirteistä.

Taideteos on aiheuttanut kuohuntaa ja sitä on jopa sanottu huonoimmaksi kuninkaallisista tehdyksi muotokuvaksi ikinä.

Pauliina kommentoi

Nyt sitä kommentoi taideasiantuntija Pauliina Laitinen. Pauliina ottaa kantaa maalaukseen Instagram-tilillään. Hän pitää muotokuvaa onnistuneena.

Kuningas Charlesin muotokuva jakaa mielipiteitä. Itse pidän sitä todella onnistuneena. Se on rohkea, avantgardistinen ja sisältää paljon symboliikkaa. Uskon myös, että maalaus on upea läheltä katsoen ja joka kerta se näyttäytyy erilaiselta - juuri niin karismaattisen taideteoksen kuuluukin tehdä vaikutus, hän kehuu.

Pauliina havaitsee teoksessa yhteneväisyyksiä erääseen toiseenkin muotokuvaan.

- Briteissä osataan nuo wow-efektien aikaansaannit. Hyvähyvä! Ps. Muotokuvassa on jotain samaa vaikutelmaa kuin Rafael Wardin presidentti Tarja Halosesta maalamassa muotokuvassa.

Lisäksi eräs seuraaja on kommentoinut, että teos muistuttaa Katariina Sourin taidetta. Katariina on itse kertonut julkaisun kommenttikentässä pitävänsä maalauksesta valtavasti.

Charles paljasti maalauksen tiistaina median edessä.
Charles paljasti maalauksen tiistaina median edessä.