Syöpään sairastuneen prinsessa Catherinen voinnista uutta tietoa - prinssi William avoimena

Syöpähoitoja läpikäyvä prinsessa Catherine on sairauslomalla.
Prinsessa Catherinelta löytyi syöpä ennakkoon sovitun vatsaleikkauksen yhteydessä tammikuussa. Catherine kertoi maaliskuussa julkaistulla videolla, että syöpä löytyi varhaisessa vaiheessa ja että hän aloitti ennaltaehkäisevät syöpähoidot heti.
Catherinea ei ole nähty hovin edustustehtävissä joulun jälkeen. Hän on parhaillaan sairauslomalla eikä hovi ole tiedottanut milloin hän palaa julkisuuteen.
Prinssi William taustoitti vastikään vaimonsa vointia. William tapasi keskiviikkona Normandian maihinnousun 80-vuotispäivänä veteraaneja juhlatilaisuudessa Portsmouthissa. Eräs veteraani kyseli Williamin vaimon vointia ja William vastasi vanhukselle auliisti.
Veteraani kysyi, voiko Catherine yhtään paremmin.
- Kyllä. Hän olisi halunnut olla täällä tänään, William vastasi Peoplen mukaan.
Ystävältä paljastus
Vastikään myös Catherinen nimettömänä pysyttelevä perheystävä jakoi lohdullisia uutisia julkisuuteen prinsessan voinnista. Ystävä kertoi Vanity Fair -lehdelle, että Catherinen syöpähoidoissa on tapahtunut käänne. Ystävä käytti Catherinen syöpähoidoista englanninkielistä kielikuvaa "turned a corner", joka tarkoittaa, että pahin olisi ohi ja nyt ollaan menossa parempaan suuntaan.
- On ollut suuri helpotus että hän sietää lääkitystä ja voi oikeastaan paljon paremmin, ystävä kuvaili Catherinen vointia.
Nähtäväksi jää, osallistuuko Catherine kuningas Charlesin virallisille syntymäpäiville 15. kesäkuuta. Catherine on ollut mukana Trooping the colour -sotilasparaatin seuraamisessa vuodesta 2011 lähtien, jolloin hän avioitui Williamin kanssa.