Suuri päivä Ruotsin hovissa – Estelle pois perheen yhteisistä juhlista
Prinsessa Estelle loistaa poissaolollaan.
Ruotsin hovissa juhlitaan tänään lauantaina (13.6.) isosti, kun kuningaspari Kaarle Kustaa ja Silvia juhlistavat 19. kesäkuuta häämöttävää kultahääpäiväänsä. Yksi kuningasperheen jäsenistä on kuitenkin juhlallisuuksista pois.
Katso myös! Kruununprinsessa Victoria ja lapset konsertissa:
Ruotsin hovi on julkaissut lauantaipäivän juhlallisuuksista materiaalia somekanavilleen, kuten Instagramiin. Juhlamenoja on pystynyt seuraamaan myös television välityksellä. Suomessa Yle on striimannut juhlamenoja Yle Areenaan.
Koko kuningasperhe on viettänyt aurinkoista kesäpäivää hienosti pukeutuneena juhlallisin menoin. Yksi kuitenkin loistaa poissaolollaan: kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin Estelle-tyttärestä ei ole näkynyt vilaustakaan.
Missä Estelle on?
Estellen poissaolo selittyy yksinkertaisesti hovin aiemmalla, 5. kesäkuuta julkaisemalla tiedotteella:
– Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Estelle lähtee kielimatkalle kesän alussa. Kesäkuussa prinsessa Estelle on kielimatkalla, eikä siksi osallistu tämän vuoden kansallispäivän juhlallisuuksiin eikä kuninkaan ja kuningattaren kultahääpäivän juhlintaan, tiedotteessa kerrottiin.
Estelle ei siis kielimatkansa vuoksi ole kykeneväinen osallistumaan perheen alkukesän juhliin.