Sisäpiirilähde: Animaatiopilkka sai Harryn ja Meghanin raivoihinsa

Suosikkisarja Family Guy nauroi Sussexin herttuaparin kustannuksella pari viikkoa sitten.
Sussexin herttuapari Harry ja Meghan olivat parin viikon takaisessa, USA:ssa esitetyssä Family Guy -animaatiokomedian jaksossa pilkan kohteena. Nyt Meghanin on kerrottu vetäneen herneen jaksosta syvälle nenäänsä ja vaativan, että asiassa on ryhdyttävä toimiin.
Sisäpiirilähde selostaa The Royal Observerille, että syvimmät haavat Sussexin herttuapari sai jakson viittauksesta, että he olisivat itseriittoisia pinnareita ja hemmoteltuja isoja lapsia.
– Meghan on sanonut, ettei aio sietää jakson nöyryyttämistä,
ja etsii epätoivoisena ratkaisua tilanteeseen. Sussexit toimivat kuin
paniikissa, Royal Observerin lähde kertoo.
Uhkavaatimus Harrylle
Sisäpiirilähteen mukaan Megs olisikin nyt esittänyt Harrylle uhkavaatimuksen, että tämän on tehtävä kaikki hallussaan oleva, jotta negatiivinen julkisuus saataisiin korjattua.
– Hän on ehdottanut, että joulun aikaan pari matkaisi takaisin Englantiin, josko kuningas Charles ja prinssi William olisivat jo vähän suostuvaisempia sovintoon, lehden lähde väittää.

Viime kuun lopulla Yhdysvalloissa nähdyssä jaksossa Harry ja Meghan löhöilevät palatsimaisen talon uima-altaalla, kun hovimestari kantaa heille miljoonia rahaa, ja hämmästelee, että mistä hyvästä nämäkin maksetaan.
Harry kehottaa palvelijaansa laittamaan rahat muiden miljooniensa joukkoon.
Samalla Meghan ilmoittaa, että on aika tehdä päivittäinen mainoksensa
Instagram-tilillään taco-firmalle.
Prinssi Harryä ja Meghania pilkataan rajusti suosikkiohjelmassa
Meghan on ollut julkisuuden hampaissa ja tehnyt pitkään töitä, jotta negatiivinen maine saataisiin käännettyä.
Keväästä asti hän on hakenut pikkurooleja televisioon ja elokuviin Yhdysvalloissa ja jättänyt yhteydet brittihoviin puolisonsa hoidettavaksi. Siksi asiantuntijat ovatkin hämmästyneitä hänen väitetyistä vaatimuksistaan miehelleen, että tämän pitäisi kaivella animaatioepisodia vielä enenmmän..