Silvian ja Kaarle Kustaan kultahäät: Tältä näytti nuori hääpari!

Silvian ja Kaarle Kustaan kultahäät: Tältä näytti nuori hääpari!

Ruotsissa juhlitaan kuningasparin kultahäitä.

Ruotsin kuningaspari Kaarle XVI Kustaa ja Silvia juhlivat tänään lauantaina (13.6.) kultahäitään eli jo 50 vuotta kestänyttä avioliittoa.

Katso myös! Kuka saa Ruotsissa kruunun kenenkin jälkeen?

Parin oikea hääpäivä on vasta 19. kesäkuuta, mutta juhlat päätettiin järjestää jo nyt edeltävänä viikonloppuna, sillä oikea hääpäivä osuu tänä vuonna juhannukseen.

Hääkuvia 50 vuoden takaa!

Kaarle ja Silvia avioituivat vuonna 1976. Tuolloin 30-vuotias Kaarle ja 32-vuotias Silvia olivat sonnustautuneet perinteikkään juhlallisiin hääpukuihin. Vihkiminen tapahtui Tukholman suurkirkossa, ja juhlamenot televisioitiin kansalle aikansa suunnannäyttäjinä valtakunnallisille televisiokanaville. Ruotsin hovi julkaisi Instagram-tililleen kuvia nuoresta hääparista vuosikymmenten takaa.

Kaarle ja Silvia tapasivat toisensa aikanaan Münchenin olympialaisissa kesällä 1972. Avioituimisen myötä Silviasta tuli suoraan kuningatar, sillä Kaarlesta tuli kuningas jo vuonna 1973 hänen isänsä kuoltua. Ruotsin edellinen kuningas, Kaarlen isä Kustaa VI Aadolf kuoli Kaarlen ollessa vain 27 vuoden ikäinen.

Kultahäiden juhlamenot

Kuningasparin juhlapäivän juhlallisuudet alkoivat lauantaiaamuna jumalanpalveluksella. Tämän jälkeen kuningaspari kulki Tukholman läpi tervehtien kansalaisia.

Silvia ja Kaarle ovat pukeutuneet tärkeään päiväänsä näyttävästi.
Silvia ja Kaarle ovat pukeutuneet tärkeään päiväänsä näyttävästi.

Päivän myöhempään ohjelmaan kuuluu muun muassa rakkausteemainen konsertti Kungsträdgårdenin puistossa kuninkaanlinnan kupeessa, konsertti Kuninkaallisessa oopperassa sekä yksityinen illallinen perheen ja ystävien kanssa.

Kuningasparilla on kolme lasta: kruununprinsessa Victoria, 48, prinssi Carl Philip, 47, ja prinsessa Madeleine, 44.