Ruotsin kuningaspari: romanttinen rakkauslahja
Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa viettivät kesäkuussa kultahäitään.
Tänä vuonna kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa juhlivat 50-vuotista avioliittoaan.
Video: Kuninkaalliset kummiverkostot
Kuningasparin rakkaus sai kesäkuussa arvoisensa juhlat, kun Tukholma täyttyi näyttävistä kultahääjuhlallisuuksista.
Kuningasparin rakkauden juhlinta ei kuitenkaan ole vielä ohi. Nyt kuningatar Silvia esittelee upeaa lahjaa, jonka takana on varsin erityinen lahjanantaja.
Rakkaus ikuistettiin puistoon
Kuningasparin kotikunta Ekerö halusi muistaa rakastavaisia heidän yhteisen merkkipaalunsa kunniaksi.
Kunta päätti omistaa kuningasparille romanttisen paikan Ekebyhovin linnan puistosta, vain lyhyen ajomatkan päässä heidän kodistaan Drottningholmin linnasta.
Puistossa sijaitseva kukkasin koristeltu morsiuskaari sai seurakseen erityisen penkin, jonka valmistuksessa on käytetty jalopuuta ja oikeaa kultaa!
– Tavoitteena on, että paikka tuottaa iloa ja inspiraatiota alueen asukkaille ja vierailijoille vielä pitkään, Ekerön kunta kertoo.
Paikalle voivat tulla niin kuningaspari kuin muutkin rakastavaiset muistelemaan yhteistä rakkaustarinaansa tai yksinkertaisesti hengähtämään hetkeksi.
Silvia pääsi koeistumaan
Kuningatar Silvia vieraili paikalla ja näki penkin ensimmäistä kertaa aivan hiljattain linnanpuistossa järjestetyn senioreiden päivän yhteydessä.
Svensk Damtidningin julkaisemissa kuvissa hyväntuulinen kuningatar istuu lahjapenkillä maireasti hymyillen.
Kuningasparin rakkaustarina alkoi Münchenin olympialaisissa vuonna 1972. Neljä vuotta myöhemmin, 19. kesäkuuta 1976, rakastavaiset astelivat alttarille.
Nyt heidän yhteinen taipaleensa on saanut pysyvän muistomerkin, jonka äärelle voivat istahtaa myös tulevat rakastavaiset.