Ruhtinas Albertin pusuttelu tallentui kuviin

Ruhtinas Albertin pusuttelu tallentui kuviin

Monacon ruhtinas vietti suurta merkkipäivää.

Euroopan kuninkaallisten vuosi on kääntynyt kesän rientoihin, joita riittää myös Monacossa. Lauantaina (19.7.) juhlittiin ruhtinas Albertin 20-vuotista hallitsijakautta.

Arkistovideo: Brittikuninkaallisten juhlamuotiin kuuluvat hienot hatut

Virallinen seremonia pidettiin Monacon palatsissa. Sen jälkeen Albert, ruhtinatar Charlene sekä parin lapset prinssi Jacques ja prinsessa Gabriella tapasivat seremoniaa seuraamaan saapuneita ihmisiä.

Jättikakusta riitti

Illan kruunasi hulppea kakku, joka oltiin koristeltu Monacon lipun väreillä. Kakkua pääsivät maistamaan ruhtinasperheen lisäksi myös kutsuvieraat.

Tilaisuudesta jaettiin kuvia Monacon ruhtinaallisella Instagram-tilillä vielä sunnuntai-iltana. Herttaisissa kuvissa näkyy, kuinka ruhtinaspari saatuu paikalle lastensa kanssa käsi kädessä. Albertin nähdään myös suukottavan poikaansa isällisesti päälaelle.

– Tunnelmassa, jossa vaikutti yksinkertaisuus ja läheisyys, ruhtinaspari lastensa ympäröimänä käveli pitkän aikaa aukiolla tavaten monacolaisia, tilaisuutta kuvaillaan.

– Ilta päättyi yhteisölliseen ja yllätykselliseen hetkeen, jonka toi kakun jakaminen kaikkien vieraiden kanssa.

Albert muiskautti myös vaimolleen pikaisen poskipusun.
Albert muiskautti myös vaimolleen pikaisen poskipusun.

Lapset mukana

Itse juhlakalu Albert juhli tuttuun tapaan tummansinisessä puvussa, ja myös Jacques oli saanut ylleen tummansinisen puvun ja solmion. Prinsessa Gabriella puolestaan juhli valkoisessa mekossa.

Ruhtinatar Charlenen juhlapuku oli Oscal de la Rentan mallistoa. Hienon villan ja pitsin yhdistelystä syntynyt muotiluomus on miltei 5000 euron arvoinen.