Prinssi tunnusti lehtolapsen

Prinssi tunnusti lehtolapsen

Salainen lapsi on jo 25-vuotias.

Belgian prinssi Laurent tunnustaa tuoreessa tiedotteessa lehtolapsensa. Tiedote julkaistiin Belga News Agencyn kautta, ja siitä uutisoi Hello!-lehti.

Arkistovideo: He ovat Euroopan rikkaimmat kuninkaalliset

Tiedotteessa Laurent, 61, kertoo olevansa 25-vuotiaan Clement Vandenkerckhoven biologinen isä. Clementin äiti on flaamilainen laulaja ja malli Wendy van Wanten.

Ytimekäs tiedote

– Tällä tiedotteella tunnustan olevani Clement Vandenkerckhoven biologinen isä. Olemme puhuneet tästä avoimesti ja rehellisesti viime vuosina. Tämä tiedote perustuu ymmärrykseen ja kunnioitukseen osapuolia kohtaan. Se on tulos yhteisestä keskustelusta, Laurent kertoo.

– Pyydän, että otatte tämän tiedon vastaan sellaisella hienovaraisuudella, jota tällainen aihe vaatii. En aio tiedottaa enempää tai selittää tätä asia tämän pidemmälle, hän lisää.

Wendy ja Clement vuonna 2013.
Wendy ja Clement vuonna 2013.

Yhdennäköisyys huomattiin

Lehtitietojen mukaan Laurent ja Wendy tapasivat 1990-luvun puolivälissä muotinäytöksessä, josta salasuhde sai alkunsa.

Vuonna 2000 syntynen Clementin isän identiteetistä on ollut vuosien varrella laajaa spekulaatiota. Monet ovat nähneet huomattavaa yhdennäköisyyttä prinssin ja pojan välillä.

Myös pojan nimen on uskottu viittaavan Villa Clémentineen, prinssin residenssiin.

Laurentin ja Wendyn suhde ajoittui aikaan ennen kuin prinssi tapasi nykyisen vaimonsa prinsessa Clairen, 51. Laurentin ja Clairen häitä juhlittiin vuonna 2003.

Brittiläis-belgialaisella Clairella ja Laurentilla on kolme lasta. 21-vuotias prinsessa Louise sekä 19-vuotiaat kaksoset prinssi Nicolas ja prinssi Aymeric.

Wendy, oikealta nimeltään Iris Vandenkerckhove, tuli tutuksi 1980- ja 1990-luvuilla laulajana ja mallina, ja hänet tunnettiin seksisymbolina. Pari ei koskaan vahvistanut seurusteluaan, mutta heidät nähtiin useaan otteeseen yhdessä. Tätä nykyä hänellä on kaksi lasta Clementin lisäksi.

Isän ja pojan salalapset

Laurent, koko nimeltään Laurent Benoît Baudoin Marie de Saxe-Coburg on kuningas Albert II:n ja kuningatar Paolan toinen lapsi, nykyisen belgialaisten kuningas Philippen pikkuveli.

Philippe peri kruunun isältään vuonna 2013, kun kuningas luopui kruunusta. Albert perusteli kruunusta luopumista huonolla terveydellään. Philippeltä kruunun perii aikanaan kruununprinsessa Elisabeth.

Myös kuningas Albert on Brussels Timesin mukaan tunnustanut yhden lehtolapsen vuonna 2020. Prinsessa Delphine sai tunnustuksen jälkeen Hänen Kuninkaallisen Korkeuden arvonimen.

Aiemmin Delphinen arvonimi oli Jonkvrouw, joka on alankomaalainen aateliston arvonimi. Tunnustus aiheutti suuren kohun, sillä Delphinen äiti on aatelinen Sybille de Selys Longchamps.