Prinsessa Sofia: Huonoja uutisia

Prinsessa Sofia: Huonoja uutisia

Prinsessan kotikaupunki on joutunut tarttumaan toimenpiteisiin helteissä.

Prinsessa Sofia viettää parhaillaan onnellisia kesäpäiviä, kun oman äitiyslomansa lisäksi myös prinssi Carl Philip on vapailla. Pikaista radiovisiittiä lukuunottamatta Sofia on saanut viihtyä vauvakuplassa heinäkuun ajan.

Arkistovideo: Kruununprinsessa Victoria söpöili tyttärensä kanssa

Prinssipari viettää usein suuren osan kesistään Öölannissa muun kuninkaallisen perheen tavoin. Svensk Damtidningin mukaan he myös reissaavat toisinaan Sofian kotikaupunkiin Älvdaleniin. Sofian vanhemmat asuvat yhä keskiruotsalaisessa kunnassa.

Kalareissut seis

Tämän kesän Älvdalenin-lomailujen aktiviteetteihin saattaa kuitenkin vaikuttaa muutos paikallisiin kalastussääntöihin.

paikallisradiokanava P4 Dalarnan mukaan kalastus Älvdalenissa on kielletty. Kanava uutisoi keskiviikkona, (23.7.) että kalastus kunnassa virtaavassa Rotälven-joessa on kielletty.

Kalastushoitoyhdistyksen Stefan Mattson toteaa, etteivät kalat saa taisteltua koukkua vastaan, kun vesi on kovan helteen takia lämmintä. Hänen mukaansa lämpö koettelee pahiten taimenta ja harjusta.

– Vedessä on sitä vähemmän happea, mitä lämpimämpää on, hän kertoo.

Hapenpuute näkyy kaloissa stressireaktiona jo 17 asteen paikkeilla.

Kalastuskiellon kesto riippuu siitä, miten nopeasti ilma viilenee ja Älvdaleniin saadaan sateita.

Kesätekemistä löytyy

Älvdalenissa on kuitenkin muutakin tekemistä kuin kalastus. Jos Sofia ja Carl Philip reissaavat mummolaan, saavat isovanhemmat kylään jopa nelipäisen lapsenlapsikatraan.

Prinssiparilla on neljä lasta; isoveljet prinssi Alexander, 9, prinssi Gabriel, 7, ja prinssi Julian, 4, saivat helmikuun alussa pikkusiskon prinsessa Inesin. Hulinaa on epäilemättä siis tiedossa, vaikka Sofian siskot eivät ehtisikään samalle vierailulle.

Sofia on viettänyt ansaittua äitiyslomaa, joka alkoi jo ennen synnytystä. Viralliset työt ovat jääneet vähäisiksi, ja prinsessa on nähty vain muutamaan otteeseen.

Hiljattain Sofia ja Carl Philip kävivät ruotsalaisen radiodokkarisarjan haastateltavana. Aiheena oli lukihäiriö, joka on yksi prinssiparin säätiön tukemiskohteista.