Prinsessa Madeleinelta jättiuutinen

Prinsessan elämässä puhaltavat uudet tuulet.
Prinsessa Madeleinen kuninkaalliset työt ovat varsin vähäisiä. Niiden sijaan hän on keskittynyt rooliinsa kuningatar Silvian perustaman World Childhood Foundationin hallituksen kunniavarapuheenjohtajana.
Arkistovideo: Tanskan kuningas Frederik innostui panssariajoneuvosta
Maanantaina (24.3.) Madeleine ilmoitti suuren muutoksen tehtävissään. Hän on perustamassa ikioman yrityksen.
Kuninkaallista ihonhoitoa
Hovi tiedotti Madeleinen uudesta urasuuntauksesta samaan aikaan kuin prinsessa itse jakoi tiedon omalle Instagram-tililleen. Jakamassaan kuvassa valkoisiin pukeutunut Madeleine poseeraa kameralle valkeaa taustaa vasten.
Madeleine kertoo englanniksi lanseeraavansa MinLen-nimisen ihonhoitosarjan. Hän kuvailee sen olevan ensimmäinen luonnollinen ja vastuullinen sukupolvirajat ylittävä ihonhoitomerkki Euroopassa. Tuotteissa otetaan hänen mukaansa huomioon sekä nuoret että kasvavat perheet.
– Tuotevalikoimamme julkaistaan virallisesti kesän lopussa, ja koska tämä on yksityinen yritys, tulen käyttämään nimeäni Madeleine Bernadotte työssäni MinLenin kanssa, Madeleine kertoo.
Madeleine ei vielä kerro tarkemmin, millaisia tuotteita hän tulee myymään. Hän vakuuttaa kuitenkin tiedottavansa asiasta lisää lähempänä lanseerausta.
Hovilta hyväksyntä
Hovin tiedotteessa kerrotaan samat perustiedot prinsessan yrityksestä. Tuotteet luodaan yhteistyössä sveitsiläisen yrityksen Weleda AG:n kanssa.
– Päätös perustaa yritys on tehty yhteistyössä hovin kanssa. Valtakunnan marsalkan virasto arvioi, että tämä yksityinen liiketoiminta on mahdollista yhdistää prinsessa Madeleinen asemaan Kuninkaallisena Korkeutena, tiedotteessa kerrotaan.
Hovi painottaa, ettei Madeleine ole pitkään aikaan ollut mukana valtionjohdolle jaettavissa apanaaseissa, ja tekee hovin töitä vain tarpeen mukaan.
Prinsessan työt hyväntekeväisyyden ja Childhoodin parissa eivät muutu uuden toimen myötä, vaan hänen päätyönään tulee yhä pysymään lasten hyvinvointi.