Prinsessa Madeleine teki koskettavan päätöksen – kuvat
Vaikeasti sairas Bonnie sai kokea pitkäaikaisen unelmansa: nähdä kuninkaanlinnan ja kuninkaallisia kaikessa loistossaan, ehkä vähän korostettunakin.
Prinsessa Madeleinen rooli hovissa on rajattu, eivätkä hänen lapsensa enää kuulu hoviin.
Videolla Ruotsin kruununperimysjärjestys:
Kun Madeleine perheineen on siirtynyt kuningas Kaarle Kustaan määräyksellä "kuninkaallisen perheen" piiriin eivätkä varsinkaan lapset enää kuulu virallisempaan "hoviin", on rajaus samalla myös vapauttanut Maddea.
Lyhyesti kuvaten Madeleine osallistuu enää vain isoimpiin hovitapahtumiin sekä välillä edustaa muualla hovia, jos isä erikseen häntä niin pyytää.
Prinsessan näkyvin rooli onkin lasten, nuorten ja hyväntekeväisyyden parissa.
Järjesti "suuren päivän" teinille
Nykyisissä tehtävissään Maddella on varaa olla rennompi, vähän epävirallisempi ja läheisempi kuninkaallinen, kuten viime viikolla hänen emännöidessä Min Stora Dag -säätiön tempausta.
Madde on vakavasti sairaille lapsille ja nuorille elämyksiä järjestävän ja toiveita toteuttavan säätiön virallinen suojelija.
Säätiö toimii lahjoitusvaroin, joten kun prinsessalla oli mahdollisuus järjestää 13-vuotiaan Bonnie Malmborg Marbeniusin toiveen toteutuminen, hän totta tosiaan tarttui toimeen. Julkisuus kun tuo lisää varoja lapsille.
Bonnien on toivonut säätiöltä, että saisi yhden päivän olla Kuninkaanlinnassa ja tutustua siihen. Asia olisi periaatteessa järjestynyt ilman Min Stora Dagen -säätiöltäkin, mutta koska monisairas on Bonnie on täysin riippuvainen pyörätuolistaan, säätiöstä oltiin yhteydessä Madeleineen.
Madeleine ei pelkästään suostunut järjestämään Bonnielle pääsyä linnaan, vaan kutsui tämän perheineen henkilökohtaiseksi vieraakseen. Kun Bonnie sai tavata Madden, täyttyi samalla toiveen yksityiskohta, jonka toteutumista Bonnie ei alkujaan uskonut oikeasti mahdolliseksi.
Vierailu järjestettiin kaikkein näyttävimmin menoin, ja arvovierasta eivät saatelleet museon oppaat, vaan prinsessa itse.
Parantumaton ja tuntematon piina
Linnan henkilökunta saattoi osoittaa jopa korostettua huomiota Bonnielle.
Hänen pyyntönsä oli käyty henkilökunnan kanssa tarkkaan läpi, ja niinpä henkilökunta, monet itsekin vanhempia, tunsivat Bonnien tarinan.
Vielä pikkulapsena Bonnie juoksi, hyppi ja leikki yhtä rajusti kuin muutkin kaverinsa.
Tuntemattomasta syystä hänen liikuntakykynsä alkoi oudosti taantua nelivuotiaana. Sen lisäksi, että syytä ei tiedetä, seurauksia ei pystytä parantamaan tai tilan etenemistä pysäyttämään.
Epävarma tilanne piinaa koko perhettä. Juuri tällaisiin tilanteisiin lasten, nuorten ja heidän perheidensä iloksi tarkoitettuja "Min stora dag" -tempauksia järjestetään.
"Niin kivaa!"
Prinsessan tapaamisen ja loistokkaassa peilisalongissa nautittujen herkkujen jälkeen Bonnie pääsi katsomaan Kuninkaanlinnan kuulua vartijoiden vahdinvaihtoa.
Tukholman-turisteille tuttu näytösluontoinen vahdinvaihto pidetään ulommalla linnanpihalla kera asianmukaisten paraatioperaatioiden.
Svensk Dam -lehden mukaan marenkikakkua Kuninkaanlinnan kullatuimmassa huoneessa nauttinut Bonnie oli päivästään tohkeissaan.
Seiskaluokkalainen kertoi Madeleinelle tykkäävänsä musiikista, elämistä ja seuraavansa innokkaasti jääkiekkoa.
Hän kertoi myös, ettei kuninkaallisesti vietettynä päivänä lainkaan ajatellut sairauttaan tai kokenut sen rajoittavan elämäänsä.
– Niin kivaa, oli hänen oma kommenttinsa päivästä.
Tobias-isä puolestaan kiitteli, miten päivään odottelu ja siihen valmistautuminen aidosti piristivät koko perhettä.