Prinsessa Madeleine jättää Ruotsin – palaa vanhaan kotikaupunkiinsa
Prinsessa Madeleinea odottavat suuret juhlat hänen vanhoilla kotikulmillaan.
Ruotsin kuninkaallista perhettä pitkään seuranneet tietävät, että prinsessa Madeleine, 44, vietti vuosikausia ulkomailla, kaukana kodistaan ja perheestään.
Video: Kuninkaalliset kummiverkostot:
Työskenteli New Yorkissa
Kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian kuopus lähti kohti Amerikkaa vuonna 2010, jolloin prinsessa oli juuri eronnut kihlatustaan Jonas Bergströmistä. New York toimi Madeleinelle pakopaikkana mediahuomiolta ja tarjosi epäilemättä myös muuta ajateltavaa.
New Yorkissa Madeleine työskenteli Silvian perustamassa World Childhood Foundation -säätiössä.
Prinsessa Madeleine on nykyään säätiön varakunniapuheenjohtaja, ja hän työskentelee roolissaan Silvian rinnalla. World Childhood Foundation taistelee lasten kokemaa seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan.
Säätiö järjestää vuosittain arvokkaan gaalaillallisen New Yorkissa juhliakseen vuoden onnistumisia ja kerätäkseen rahoitusta tärkeän toiminnan jatkamiseksi.
Jättää maan
Tänä vuonna Madeleine matkustaa paikan päälle osallistuakseen hyväntekeväisyystapahtumaan Park Avenuella 19. marraskuuta, Svensk Dam kertoo.
Tiedossa on näyttävät juhlat asiaankuuluvine puitteineen, ja tapahtuma käy myös vieraiden kukkarolle. Osallistujat voivat huutaa huutokaupasta toinen toistaan kalliimpia elämyksiä hyväntekeväisyyden nimissä.
Edullisin osallistumismaksu on pelkän pöytäpaikan hinta, jotka lähtevät alhaisimmillaan 1500 dollarista eli yli 1300 eurosta.
Illan kallein lippuhinta on 100 000 dollaria eli lähes 90 000 euroa, mutta sillä saakin jo 20 paikkaa parhaimmista pöydistä sekä useita huomionosoituksia suuresta lahjoituksesta, sekä ennen gaalaa että sen aikana.
New Yorkilla on epäilemättä erityinen paikka Madeleinen sydämessä myös siksi, että siellä hän tapasi aviomiehensä, liikemies Chris O’Neillin vuonna 2010.
Nyt Madeleine pääsee siis paitsi nauttimaan tyylikkäästä juhlaillallisesta hyväntekeväisyyden nimissä, myös muistelemaan elämäänsä Isossa Omenassa.