Prinsessa Ingrid Alexandra on jättänyt Norjan

Hoviin kasvamisessa on nyt kansainvälistymisen aika.
Norjan prinsessa Ingrid Alexandra, 20, on saapunut Australiaan. Norjan hän jätti taakseen, sillä hän alkaa opiskella yhteiskuntatieteitä St Andrew's Collegessa Sydneyssä.
Arkistovideo: suomalainen Sini Ariell näyttää tulvien voimaa Australiassa
– Odotan innolla opintojen aloittamista. On jännittävää saada uusia näkökulmia sekä eurooppalaiseen että kansainväliseen politiikkaan, prinsessa toteaa hovin tiedotteessa.
Myös Ingrid Alexandran edellinen suuri elämänmuutos liittyi hovin täysivaltaiseksi jäseneksi kasvamiseen. Hän suoritti Norjassa armeijan pioneerijoukoissa.
Kruunupäät eivät ole Australiassa yleisiä, vaikka nimellisesti maata johtaakin Englannin kuningas. Yliopiston edustaja toivottaa viikinkimaan prinsessan lämpimästi tervetulleeksi. Rehtori on myös virallisesti pyytänyt kunnioittamaan Ingrid Alexandran yksityisyyttä opintojen aikana.

Paikallinen norjalaisyhteisö on tietysti tohkeissaan, kun kotimainen prinsessa saapuu maisemiin.
– Ihmiset pitävät sitä mukavana asiana, mutta mitään hullua hypeä ei ole. Hänet otetaan vastaan avoimin mielin, lupaa norjalaisopiskelija Emma Hillmann Ekre, 20, norjalaislehti VG:lle.

Prinsessa seuraa vanhempiensa jalanjälkiä ulkomaille. Kruununprinsessa Mette-Marit oli aikoinaan vaihto-oppilaana Australiassa, ja kruununprinssi Haakon opiskeli Yhdysvalloissa sekä Isossa-Britanniassa.