Prinsessa Ingrid Alexandra elää ulkomailla – tällaista on salattu elämä

Prinsessa Ingrid Alexandra elää ulkomailla – tällaista on salattu elämä

Prinsessalle ovat tulleet tutuiksi opiskelijakulttuuri ja ulkomailla elämisen vapaudet, vaikka kotijoukkojen vaikeudet piinaavat yhä.

Norjan prinsessa Ingrid Alexandra, 22, on pian viettänyt jo ensimmäisen opiskeluvuotensa Australiassa, Sydneyn yliopistossa.

Video: Tiesitkö tätä Norjan kuninkaallisista?

Hän muutti miltei toiselle puolelle maailmaa kesällä 2025, on sittemmin saanut nauttia täysin uudenlaisesta vapaudesta. Ingrid opiskelee yhteiskuntatieteiden kandia, pääaineenaan kansainväliset suhteet ja poliittinen taloustiede, kertoo Se og Hør.

Australiassa hän on toki kaukana kotoa, mutta myös kaukana julkisuudesta; maassa harva tunnistaa Norjan tulevaa kruununperillistä ainakaan etunimen perusteella.

Opiskelijavapautta

NRK:n mukaan prinsessa on itsekin todennut, että Australiassa häntä odotti uusia kokemuksia ja vapautta, vaikka henkivartijat seuraavatkin häntä myös Sydneyssä.

– Tunnen olevani vapaa opiskelijana, voin ehdottomasti olla oma itseni.

VG:lle prinsessa puolestaan on kertonut, että ulkomailla opiskelun suoma vapaus on tuonut mukanaan mahdollisuuksia elää tavan kansalaisten tavoin. Ingridin on nähty esimerkiksi juhlivan opiskelijatapahtumissa ilman huolta siitä,  että asia leviäisi heti lehtiin.

Toisaalta opiskeluaikojen alussa paparazzit seurasivat Ingridin liikkeitä. Mielenkiinto on kuitenkin sittemmin laantunut.

Esittäytyessään Ingrid käyttää vain etunimeään – sukunimekseen hän sanoo Alexandra sen sijaan, että käyttäisi Norjan suvulle kuuluvaa Glücksburgia tai sen pidennystä Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgia.

Opiskelijaelämä bileineen on tullut prinsessalle tutuksi Australiassa.
Opiskelijaelämä bileineen on tullut prinsessalle tutuksi Australiassa.

Silti töissä

Vaikka Ingrid elääkin nyt kaukana kotoa, seuraavat prinsessavelvollisuudet häntä myös Australiassa.

Sunnuntaina (17.5.) vietettiin Norjan kansallispäivää, jonka prinsessa vietti erillään perheestään. Perinteisten vilkuttelujen ja muiden Norjassa pidettyjen juhlien sijaan Ingrid juhli omillaan, Australiassa asuvien norjalaisten seurassa.

Ingrid jakoi Norjan hovin Instagram-tilillä kuvan juhlapäivästään. Julkaisussa näkyy, että hän oli löytänyt käyttöönsä Norjan lipun, jota hän heilutteli kansallispukuun eli bunadiin pukeutuneena.

– Hei kaikki, tänään poden vähän erityistä koti-ikävää. On niin ihanaa, että voimme pukeutua hienosti, kulkea kulkueessa ja juhlia perustuslakiamme. Tänään juhlin toukokuun 17:ttä Sydneyssä, ja toivon, että teillä kaikilla on hieno juhlapäivä, olittepa sitten kotona tai ulkomailla, Ingrid kirjoitti tervehdyksessään.

Julkaisussaan prinsessa myös onnitteli Norjaa kansallispäivän johdosta.

Yliopistossa on kansainvälinen tunnelma; prinsessa ei suinkaan ole ainoa ulkomailta muuttanut.
Yliopistossa on kansainvälinen tunnelma; prinsessa ei suinkaan ole ainoa ulkomailta muuttanut.

Mukana perheen vaikeina aikoina

Ingrid vieraili Norjassa pääsiäisenä, eli koti-ikävä ei liene ehtinyt kasvaa vielä ylitsepääsemättömäksi.

Etäisyys on kuitenkin näyttänyt vaikeat puolensa, sillä kulunut vuosi on ollut yksi Norjan hovin vaikeimmista. Kruununprinsessa Mette-Maritin keuhkofibroosi on pahentunut, ja samalla hänen esikoisensa, Ingridin velipuoli Marius Borg Høiby on ollut keskellä rikoskohua.

Lisäksi Mette-Marit on yhdistetty Jeffrey Epsteiniin, kun hänen 2010-luvun alussa käymänsä sähköpostikeskustelut lävähtivät julki.

Ingrid on asunut Australiassa pian vuoden päivät.
Ingrid on asunut Australiassa pian vuoden päivät.

Ingrid kertoi NRK:lle, että koko perhe, myös pikkuveli prinssi Sverre Magnus, on harmissaan Mariusin tilanteesta.

– Se on tietysti vaikeaa. Sekä meille läheisille, minulle sisarena että äidille ja isälle. Ja tietysti kaikille tapaukseen liittyville, hän kuvaili.

Vaikka Ingrid on julkisuudessa pitänyt hiljaisen linjan perheen ongelmien osalta, tilitti hän tuntemuksiaan yksityisellä Instagram-tilillään helmikuussa.

– Ei ole kyse mistään yhdestä asiasta, ei Mariusista, ei äidistä, isästä tai Magnuksesta. On kyse henkilökohtaisista hyökkäyksistä. Se voi koskea ketä tahansa. Mutta usein se koskee meitä. Valitsin julkaista sen tänne. Koska sekoan. Milloin riittää? Ingrid tilitti kryptisessä kirjoituksessaan.

Hovi ei kommentoinut prinsessan 800:lle seuraajalleen julkaisemaa kirjoitusta.