Prinsessa Estellelle huima kunnianosoitus

Hovin nuorinta juhlitaan perjantaina. Osansa huomiosta saa myös Estelle.
Ruotsin kuningasperhe kasvoi alkuvuodesta uudella jäsenellä. Prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia saivat helmikuussa kolmannen lapsensa.
Arkistovideo: Kuningas Kaarle Kustaalla oli vaikeuksia muistaa lapsenlapsensa nimi oikein
Pikkuprinsessa sai nimekseen Ines Marie Lilian Silvia. Perjantaina (13.6.) hovilla on tiedossa juhlapäivä, sillä silloin vietetään Ineksen ristiäisiä.
Monille suomalaisille tuttuun tyyliin myös naapurimaassa on tapana valita lapselle kummit. Toisin kuin joskus tavan kansalaisilla, kuninkaallisilla ei vaikuta olevan hankaluuksia löytää hommaan halukkaita henkilöitä.
Inesillekin kummeja on valittu peräti viisi kappaletta. Asia selviää kuningashuoneen tiedotteesta.
Yllättävä kunnia
Kummien joukosta löytyy eräs hieman yllättävä nimi. Prinsessa Estelle on nimetty pienen serkkunsa kummitädiksi. Kruununperijä on tietysti oivallinen valinta tärkeään rooliin. Yllättävän valinnasta kuitenkin tekee Estellän ikä: Hän on vasta 13-vuotias, eikä ole täten osallistunut vielä kirkolliseen konfirmaatioon.
Ruotsin kuninkaalliset kuuluvat evankelisluteriaiseen kirkkoon, jossa konfirmaatioon osallistutaan yleensä aikaisintaan sinä vuonna, kun täytetään viisitoista. Konfirmoimattomuus ei kuitenkaan ole automaattinen este kummiudelle.
Suomessakin kirkko on tehnyt poikkeuksia ja joustanut vaatimuksista, kunhan edes osa kummeista on kirkon konfirmoituja jäseniä. On siis täysin mahdollista, että näin on menetelty myös Estellen kohdalla.
Inesin muut kummit ovat Fredrik von der Esch, Claes Kockum, Sandrine Kockum ja Tiara Larsson, joka on Sofian hyvä ystävä.