Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta uutta tietoa
Prinsessa Catherine kertoi olevansa remissiossa tammikuussa 2025.
Walesin prinsessa Catherinen terveydentilasta heräsi huoli tammikuussa 2024, kun hän kävi vatsanalueen leikkauksessa.
Video: Tiesitkö tätä prinsessa Catherinesta?
Operaatio olis suunniteltu. Alkuun hovista vakuuteltiin, ettei kyse ollut syövästä. Maaliskuussa Catherine kuitenkin kertoi Kensingtonin palatsin julkaisemalla videolla saaneensa syöpädiagnoosin.
Catherine vetäytyi hoitojen ajaksi kuninkaallisista tehtävistään. Sairausloma ja hoidot tekivät tehtävänsä, sillä tammikuussa 2025 Catherine ilmoitti olevansa remissiossa.
Sairastumisten vuosi
Prinsessa Catherinen kanssa samoihin aikoihin syöpään sairastui myös kuningas Charles. Kaksikon on kerrottu tukeutuneen toisiinsa vaikeina aikoina.
Prinssi William puolestaan ajautui ulkopuolisen silmin kauheaan asemaan. Hän joutui murehtimaan puolisostaan ja isästään, minkä lisäksi hän joutui ottamaan enemmän vetovastuuta niin kotioloissa kuin kuningashuoneessakin.
Nyt Walesien perheen vaikeasta vuodesta on saatu uutta tietoa. Kuninkaallisiin perehtynyt kirjailija Robert Jobson kertoo Hello! -lehdessä Williamin ja Catherinen saaneen tukea erityisesti yhdeltä taholta.
Anoppi apuun
Jobsonin mukaan Catherinen äiti Carole Middleton riensi tyttärensä sairastuttua paitsi tämän myös vävypoikansa rinnalle. William tulee tietävästi appivanhempiensa kanssa loistavasti toimeen, ja Catherinen syöpä tiivisti perhesuhteita entisestään.
Carolen kerrotaan vieneen Williamin säännöllisesti hengähdystauolle pubiin, jossa kaksikko istui ja jutteli höyryjä päästellen.
– Carole oli Williamin tukena sekä läsnä lapsenlapsilleen. Hän on ollut järkkymätön kuin kallio, Jobson kuvailee brittilehdelle.
– Kun kaikki oli hajoamassa ja William tarvitsi juttuseuraa, Carole oli paikalla.