Prinsessa Catherinen asusta nousi älämölö

Briteissä juhlittiin torstaina suurta muistopäivää.
Britanniassa vietettiin torstaina (8.5.) Victory in Europe -päivää eli toisen maailmansodan päättymistä Euroopassa 80 vuotta sitten, kun Saksa luopui operaatioistaan. Britit olivat suuressa osassa sodan taisteluita, ja heillä merkkipäiväänkin panostetaan suuresti.
Merkkipäivä ei ole merkkipäivä, ellei siihen osallistu kuninkaallinen perhe täydellä vahvuudellaan. Niinpä tänäkin voittopäivänä kuningas Charles ja kuningatar Camilla edustivat ylpeinä, ja niin tekivät myös prinssi William ja prinsessa Catherine.

Päivän väri selvillä
Päivän aikana pidettiin muistomessu Westminster Abbeyssa, ja sekä Camilla että Catherine astelivat paikalle valkoisissa.
Valkoinen, pilkullinen mekko on Alessandra Richin käsialaa, ja Kate teki tutun peliliikkeen käyttäessään sitä jo toista kertaa. Hän on suosinut viime kuukausina aiempaa enemmän vanhojen vaatteidensa uudelleenkäyttöä.
Kuningatar Camilla puolestaan asteli kappeliin upouudessa, valkoisessa lontoolaismerkki Anna Valentinen mekossa. Kokovalkoiseen asuun hän yhdisti saman merkin valkean laukun, vaaleat avokkaat ja näyttävän, mustavalkoisen hatun.
Vanha mekko päälle
Illalla luvassa oli lisää juhlallisuuksia konsertin merkeissä.
Tuolloinkin Kate veti ylleen kokovalkoista, mutta tällä kertaa kunkkufanit eivät olleet yhtä innoissaan asuvalinnasta.
Takista ja hameesta muodostuva mekko on Self Portraitin mallistoa vuodelta 2021, ja Kate on käyttänyt sitä kaikkiaan kolmeen otteeseen.
Muotiblogi Royal Fashion Dailyn 16 000 Instagram-seuraajaa ovat kerääntyneet tuomaan ajatuksensa avoimesti esille Catherinen asuvalinnasta.
– Rakastan tämän asun osia. Mutta en yhdessä, muotoilee eräs kritiikkinsä lempeään muotoon.
– Ei taas tätä mekkoa, täräyttää toinen astetta suoremmin.
Niin ikään koruvalinta, akryylihelmikaulakoru, on saanut osakseen kommentointia.
– En kai ymmärrä, miksi hän käyttää tekohelmiä, kun hänellä on niin paljon oikeita koruja joista valita, pohditaan kommenteissa.
Prinsessa Kate suosii usein tyylissään sekä muotiketjuilta hankittuja asusteita että luksusbrändejä, ja sekoittaakin usein jopa halpisvaatteiksi tulkittavia vaatekappaleita useiden tonnien arvoisiin asusteisiin tai toisinpäin.
Fani kyllästyi
Viime aikoina Catherinen on huomattu käyttävän aiempaa enemmän samoja asuja. Tämän kerrotaan olevan osittain sen takia, että muoti-ikonin statuksestaan huolimatta Catherine haluaa huomion olevan hänen työssään, eikä niinkään siinä, miltä hän näyttää.
Tästä huolimatta eräs kunkkufani toteaa kaipaavansa jo uusia asuja.
– Epäsuosittu mielipide: toivon todella, että Kate debytoisi uuden asukokonaisuuden. Hän on uudelleenkäyttänyt asuja ikuisuuden; en edes muista viime kertaa, kun hänellä oli jotakin uutta yllään. Ja vaikka se on hienoa ja kestävää, se on myös vähän tylsää, tilittää eräs fani.