Prinsessa Catherinelle tarjottiin huippudiiliä: "Globaali muoti-ikoni"

Prinsessa Catherinelle tarjottiin huippudiiliä: 'Globaali muoti-ikoni'

Lehtiväitteen mukaan Catherine saattaa saada ennenkuulemattomia vapauksia muotimaailmassa.

Prinsessa Catherine on yksi tunnetuimmista kuninkaallisista ympäri maailmaa, ja hän on koristanut myös Voguen kantta vuonna 2016. Tuolloin lehti juhlisti sadatta vuosipäiväänsä.

Nyt Daily Mail uutisoi, että prinsessalle olisi auennut uusi mahdollisuus esiintyä ikonisen statuksen saavuttaneen lehden kannessa, tällä kertaa täysin omilla ehdoillaan.

Lehden saamien tietojen mukaan Anna Wintour, Voguen päätoimittaja ja yksi muodin suurimmista vaikuttajista, olisi pyytänyt prinsessaa kanteen henkilökohtaisesti.

Tarjoukseen kuuluu se, että Kate saisi itse valita valokuvaajansa, päättää tyylistään ja valita jopa sen, tahtooko hän antaa kuvauksien yhteydessä haastattelun vai ei. Tarjous tehtiin hiljattain.

Vapaa valinta

Se, minkä maan tai maiden Voguen kanteen Kate päätyy, olisi sekin prinsessan itsensä valittavissa. Vahtoehtoina olisi ainakin Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan lehdet.

– Prinsessa on kulkenut niin pitkän matkan ensimmäisestä kannesta lähtien. Hän on globaali muoti-ikoni, mutta hän on paljon muutakin, lähde muotoilee.

Yksi esimerkki, jonka lähde mainitsee prinsessan vahvuudeksi, on hänen viime vuonna saamansa syöpädiagnoosi. Catherine kertoi syyskuussa päättäneensä syöpähoidot, ja tämän vuoden puolella hän vahvisti syövän pysyneen poissa.

– Hänen rohkea taistelunsa syöpää vastaan, samalla kun hän kasvattaa kolmea lasta julkisuudessa, tekee hänestä esikuvan miljoonille. Hänen tarinansa olisi inspiraatio niin monelle naiselle, joka käy läpi sitä, minkä hän on käynyt läpi, brittilehdelle todetaan.

Kohu taustalla

Viime kesänä julkisuuteen saatiin hädin tuskin mitään tietoa siitä, miten prinsessa voi. Hän jäi pois töistä ja julkisuudesta heti alkuvuodesta, ja tämän jälkeen hovi ei hiiskunut hänestä oikeastaan sanallakaan.

Kun Catherine palasi julkisuuteen, teki hän sen somejulkaisussa, joka osoittautui manipuloiduksi. Kuvasta huomattiin selviä virheitä, jotka osoittivat sen olevan muokattu, ja Kensingtonin palatsi leimattiin nopeasti epäluotettavaksi uutislähteeksi.

Kuva on yhä näkyvillä prinssiparin Instagram-tilillä, mutta siihen on lisätty tieto manipulaatiosta.

Tuohon aikaan esille nousi monia teorioita siitä, oliko myös Catherine itse lisätty kuvaan jälkeen päin.

Page Six uutisoi, että eräs fani oli liittänyt yhteen vuoden 2016 Vogue-kannen ja prinsessan julkaiseman perhekuvan, ja katsoi, että Katen kasvot olivat kahdessa kuvassa identtiset.

– Analyysini Kate Middletonin kuvasaagassa on, että he ottivat hänen kasvonsa Vogue-kannesta, jonka hän teki vuosia sitten, ja muokkasivat sen tähän kuvaan, kuninkaallisfani Ruby Naldrett kommentoi Twitterissä.

Tietoa Catherinen kasvojen muokkauksesta ei ole kommentoitu.