Prinsessa Catherine sai suru-uutisen

Prinsessa Catherine sai suru-uutisen

Walesin prinssipari kommentoi teinitytön kuolemaa sosiaalisessa mediassa.

Tänä vuonna yksi surullisimmista puheenaiheista on ollut prinsessa Catherinen syöpädiagnoosi ja kemoterapiahoidot. Kate kertoi onneksi syyskuun alussa päättäneensä syöpähoidot, mutta on palannut julkisuuteen rauhallista tahtia.

Lokakuussa Catherine ja prinssi William tapasivat teini-ikäisen Liz Hattonin. 17-vuotias Liz oli Katen tavoin innostunut valokuvauksesta, ja prinssipari vietti hänen kanssaan aikaa Windsorin linnassa.

Liz oli aiemmin saanut syöpädiagnoosin. Hänellä oli diagnosoitu desmoplastinen pieni- ja pyörösoluinen kasvain, ja hänelle oli annettu BBC:n mukaan vain puolesta vuodesta kolmeen vuoteen elinaikaa.

Suuri suru

Lizin äiti Vicky Robyana kertoo nyt viestipalvelu X:ssä, että Liz menehtyi varhain keskiviikkoaamuna (27.11.).

– Hän pysyi päättäväisenä loppuun asti. Vielä eilen hän teki suunnitelmia. Olemme niin ylpeitä kiltteydestä, empatiasta ja rohkeudesta, jota hän osoitti viimeisen vuoden aikana. Hän ei ollut vain ilmiömäinen valokuvaaja, hän oli myös paras ihminen ja upein tytär ja isosisko, jota olisimme koskaan voineet toivoa, Vicky kirjoittaa.

Kirjoituksessaan Vicky pyytää, että Lizin valokuvia jaettaisiin sosiaalisessa mediassa niin paljon kuin mahdollista. Hän myös kiittelee sosiaalisen median kautta saamastaan tuesta.

Walesin prinssipari jakoi Instagramiin tarinan, jossa otti osaa perheen menetykseen.

– Olemme pahoillamme kuullessamme, että Liz Hatton on surullisesti menehtynyt. Oli kunnia tavata niin rohkea ja nöyrä nuori nainen. Ajatuksemme ja rukouksemme ovat Lizin vanhempien, Vickyn ja Aaronin, ja hänen veljensä Mateon kanssa tänä kuvittelemattoman vaikeana aikana, nimikirjaimin W ja C signeeratussa tarinassa sanotaan.

Tapasi prinsessan

Liz oli saanut toteuttaa linnassa pitkäaikaisen unelmansa, kun hän pääsi kuvaamaan prinssin johtamaa seremoniaa. Seremonian jälkeen William ja Catherine viettivät hetken aikaa keskenään Lizin kanssa, ja tilanteesta jaettiin myös kuva, jossa Catherine halaa Liziä lämpimästi.

– Heissä ei ollut minkäänlaista suuruutta, oli vain inhimillisyyttä ja kiltteyttä, Liz kuvaili kokemustaan jälkeenpäin.

Myös Walesin prinssipari kertoi kohtaamisesta omalla Instagram-tilillään.

– Oli ilo tavata Liz Windsorissa tänään. Kyvykäs nuori valokuvaaja, jonka luovuus ja vahvuus inspiroivat meitä molempia. Kiitos kun jaoit kuvasi ja tarinasi kanssamme, kirjoittivat William ja Catherine kuvan yhteyteen.