Prinsessa Catherine hurmaa kuin Pikku Myy – kuvat!

Merkkipäivänä riitti aihetta hymyyn ja kirkkaisiin vaatteisiin.
Kuningas Charles, kuningatar Camilla, prinssi William ja prinsessa Catherine yhdistivät pitkästä aikaa voimansa ja edustivat yhdessä Commonwealth Dayn eli Kansainyhteisön päivän jumalanpalveluksessa.
Viime vuonna tilaisuus jäi sekä Charlesilta että Catherinelta väliin syöpädiagnoosien takia, mutta tällä kertaa he pölähtivät paikalla täynnä kansainvälistä intoa.
Mukana olivat myös prinsessa Anne sekä Gloucesterin herttua ja herttuatar, Richard ja Brigitte.
Kirkkaita värejä
Kansainyhteisön päivä on tunnelmaltaan varsin iloinen, ja teemana oli tänä vuonna esimerkiksi yhteisöllisyys.
Myös prinsessa Katen ja kuningatar Camillan asut olivat keväisen hilpeät. Erityisesti kuningatar Camilla erottui tummien pukujen ja harmaiden katujen seasta heleän pipsapossunpinkillä asullaan.
Yksivärinen asu koostui mekosta, liehuvasta takista sekä millilleen samaa vaaleanpunaista sävyä olevasta hatusta.
Prinsessa Catherine puolestaan edusti kirkkaan punaisessa, pitkässä takissa.
Rusetilla koristeltu takki on jo entuudesta tuttu Catherinen yllä, ja helmikaulakorukin on kuulunut pitkään hänen varastoihinsa.
Pillerihattukin on jo tullut tutuksi, mutta UFO No Moren mukaan se on ollut vaatekomeron perukoilla vuodesta 2014 lähtien. Edellisen kerran Kate käytti sitä 11 vuotta sitten.
Hilpeä tapahtuma
Commonwealth Dayn kunniaksi kuningas Charles teki hiukan poikkeuksellisen vedon, ja julkaisti soittolistansa kaiken kansan kuultavaksi.
Soittolista, nimeltään The King's Music Room, eli kuninkaan musiikkihuone, koostuu monista Charlesille syystä tai toisesta tärkeästä viisusta.
Apple Musiciin tehtyllä listalla on esimerkiksi Bob Marleyn Could You Be Loved sekä uudempaa tuotantoa, kuten Rayen Love Me Again. Listalla on myös kanadalaisen Michael Bublen Haven't Met You Yet. Kansainyhteisön ulkopuolelta listalle pääsi esimerkiksi Beyonce kappaleellaan Crazy in Love.