Ohhoh! Näin kuningas Fredrik ja kuningatar Mary pukeutuvat lomallaan

Ohhoh! Näin kuningas Fredrik ja kuningatar Mary pukeutuvat lomallaan

Kuningasperhe viettää parhaillaan kesälomaansa.

Tanskan kuninkaalliset viettävät parhaillaan kesälomaa Färsaarilla. Huomio on kiinnittynyt paitsi parin pukeutumiseen myös kuninkaallisiin loma-aktiviteetteihin. 

Kuningas Frederik ja kuningatar Mary pistäytyivät Färsaarilla kuninkaallisella Dannebrog-aluksellaan. Ohjelmaan on kuulunut muun muassa paikallisiin kansallisasuihin tutustuminen.

Pukua käytetään Färsaarilla juhlavissa ja juhlallisissa tilaisuuksissa, Tanskan hovi opastaa Instagram-tilillään.

Näyttävät korut

Kuningas Frederik näyttäytyy kuvissa komeasti kirjaillussa liivissä ja neulepaidassa, jota koristavat arvokkaat hopeanapit. Liivi on punainen ja siinä on sinisiä kukkakuvioita ja vihreitä lehtiä. 

Kuningatar Mary puolestaan esittelee mustaa viittaansa. Asun kruunaavat näyttävät korut, erityisesti siipien muotoinen hopeakoru, joka vie kuvassa huomion.

Toimintaloma luonnossa

Pari on julkaissut kuvia myös muista loma-aktiviteeteistaan. Sekä Fredrik että Mary laskeutuivat köysiradalla vuoren huipulta alas laaksoon. Mukana on myös parin tytär, prinsessa Josephine

Samalla kolmikko tutustui paikalliseen luontoon ja merimaisemiin.