Mette-Maritille takaisku: kumppani jättää
Kruununprinsessasta on Norjassa tulossa monelle hylkiö.
Alkuviikosta paljastui jälleen yksi nöyryyttävä isku lisää Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin kujanjuoksussa.
Arkistovideo: Tästä kaikesta Mette-Maritin poikaa syytetään
Mette-Maritia vaivaa arantumaton keuhkosairaus. Edellisestä suhteesta syntynyt poika Marius Borg Høiby odottaa vankilassa mahdollista yli seitsemän vuoden raiskaus- ja väkivaltatuomiota. Ja lopulta paljastus sinisilmäisesti liian lähelle Jeffrey Epsteiniä ajautumisesta.
Mette-Maritin voi kuvaannollisesti sanoa jääneen jyrän alle.
erityisesti sinisilmäisyys Epsteinin suhteen vei kruununprinsessalta maanantaina (27.4.) jälleen yhden kunniatehtävistään.
Suhde Mette-Maritiin on riski
Norjalaissanomalehti VG kertoo, että erityisesti nuorille suunnattu elokuvafestivaali Amandus on katsonut, ettei enää voi tehdä yhteistyötä Mette-Maritin kanssa.
Festivaalin hallitus katkaisi suojelusuhteen kruununprinsessaan, eli tämä ei enää ole Amandus-tapahtuman suojelija.
– Tämän päätöksen ainoa tavoite on ollut suojella festivaalin arvopohjaa ja uskottavuutta. Tämä on ollut vaativa mutta välttämätön päätös perusteellisen harkinnan jälkeen, hallitus kertoo tiedotteessaan.
Mette-Maritin lemppaaminen elokuvafestivaalin kunniatehtävästä liittyy Epstein-yhteyksiin.
– Tapaus koskee vakavia nuoriin kohdistuviin hyväksikäyttöihin liittyviä seikkoja, ja vaikka lähdemme siitä, ettei kruununprinsessa ollut tietoinen rikollisista teoista, hallitus katsoo, että suhde on silti voinut osaltaan legitimoida tekoja, jotka ovat ristiriidassa arvojemme kanssa.
Ei ensimmäinen laivan jättänyt
Norjalainen riippumaton uutistoimisto NTB on listannut, että aiemmin samanlaisen päätöksen on tehnyt kolme muuta yhteiskunnallista järjestöä.
Se tarkoittaa lähes viidesosaa Mette-Maritin suojelemista organisaatioista. Jäljellä on vielä 18 järjestöä.
Norjan TV 2 -kanavalle Mette-Marit kommentoi päätöstä rauhallisesti.
Kommentti tuli sähköpostilla. Kruununprinsessan on jo aiemmin sanottu olevan hetken sivussa.
– Olen erittäin ylpeä näissä järjestöissä tehtävästä työstä. Ne tekevät paljon tärkeää työtä Norjassa. Haluan luonnollisesti jatkaa yhteistyötä. Jos jotkin järjestöistä kokevat tarpeelliseksi lopettaa suojelusuhteen tai keskeyttää sen, ymmärrän sen. Haluan ennen kaikkea olla avuksi.