Meghanin syrjäyttämältä herttuattarelta jäätävä kuitti prinssiparista

Meghanin syrjäyttämältä herttuattarelta jäätävä kuitti prinssiparista

Kuningatar Elisabetin lempiherttuataren sanat asettavat Meghanin työmoraalin kyseenalaiseen asemaan.

Toukokuussa 2018 Britannian kuninkaalliset yhdessä muiden siniveristen ja silmäätekevien kanssa kokoontuivat Windsorin linnaan todistamaan kaunista ihmettä: Entinen bileprinssi Harry asteli avioliittoon näyttelijätär Meghan Marklen kanssa.

Arkistovideolla esitellään Yhdistyneiden kuningaskuntien kruununperimysjärjestys:

Kuninkaalliseen sotilasunivormuun sonnustautunut Harry ja vitivalkoisen morsiuspuvun valinnut Meghan olivat kuin Disneyn prinsessasatujen hahmot. Tässäkin tapauksessa todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Kuten hyvin tiedetään, Harryn suhde hoviin on musertunut limonaditölkin lailla Meghanin astuttua kuvioihin. 

Miniä mentoriksi

Draamankaari sai alkunsa jo ennen liiton virallistamista. Ennen kuin pariskunnan välit kuningas Charlesiin ja prinssi Williamiin tulehtuivat, Meghan ehti närkästyttää käytöksellään erään toisen kuninkaallisen sisäpiiriläisen, kertoo DailyMail

Hovin etiketti ja kuninkaallinen käytös olivat yhdysvaltalaiselle Meghanille monella tapaa ennestään vieraita. Niinpä kuningatar Elisabet määräsi hänelle mentorin. Rooli lankesi herttuatar Sophielle

Sophie sai herttuattaren tittelin vuonna 2023. Ennen sitä hän oli Wessexin kreivitär.
Sophie sai herttuattaren tittelin vuonna 2023. Ennen sitä hän oli Wessexin kreivitär.

Valinta oli sikäli mielenkiintoinen, että avioliiton myötä Meghan ohitti prinssi Edwardin puolison kuningashuoneen arvojärjestyksessä. Sophie otti homman kuitenkin vastaan sen kummemmin niskoittelematta – tai olisi ottanut, ellei Meghan olisi asettunut poikkiteloin.

Kieltäytyi avusta

Hovin ystävä, kirjailija Gyles Brandreth kertoo, ettei Meghan ollut halukas vastaanottamaan apua Sophielta. Hän epäilee, että Meghan koki saavansa kaiken tarvitsemansa tuen Harryltä. 

Elisabetin silmissä Sophiella olisi ollut paljonkin tarjottavaa Meghanille, sillä molemmat liittyivät osaksi kuninkaallista perhettä avioliiton kautta. Sophien on sanottu olleen Elisabetin suosikkiminiä, joten tämän osoittaminen mentoriksi kertoo paljon.

– Kuningatar toivoi Meghanin menestyvän avioliitossaan ja uudessa roolissaan, ja hän todella teki kaikkensa sen eteen, Gyles toteaa. 

Kuninkaallista kuittailua

Toisin kuin Elisabet toivoi, varsinaisesta menestyksestä ei voitane puhua. Harry ja Meghan jättivät kuninkaalliset tehtävänsä vuonna 2020. Tämän seurauksena Edward ja Sophie saivat jälleen näkyvämmän roolin hovin edustajina. Ironinen tilanne kirvoitti Sophielta jäätävän kommentin kun häneltä kysyttiin Harryn ja Meghanin tuuraamisesta.

– Mitä ihmiset kuvittelevat meidän aiemmin tehneen, Sophie tuhahti tuolloin. 

Elisabetin on kerrottu ajatelleen suosikkiminiänsä olevan juuri sopiva mentori nuorelle Meghanille.
Elisabetin on kerrottu ajatelleen suosikkiminiänsä olevan juuri sopiva mentori nuorelle Meghanille.

Sophie on palannut Harryn ja Meghanin lähtöön myöhemmissäkin haastatteluissa. Hän on todennut toivovansa pariskunnan olevan onnellisia. Pientä kuittailuakin prinssiparin suuntaan on ollut havaittavissa hyväntahtoisesta lausahduksesta huolimatta:

– Me kaikki yritämme auttaa jokaista, joka tulee uutena perheeseen, hän on todennut.