Maailman kuumimmalla prinssillä on hurjapäinen harrastus

Pierre Casiraghilla on edessä jännittävä koitos.
Monacon ruhtinatar Grace Kellyn lapsenlapsi Pierre Casiraghi teki nuorempana itsensä tutuksi pitkällä liehuletillään ja komealla surffarityylillään, joka oli omiaan saamaan punan monien kuninkaallisfanien poskille.
Tätä nykyä "maailman kuumimmaksi prinssiksi" kruunattu Pierre on asettunut aloilleen perhe-elämään. Vauhdikas vesiurheilu on silti osana hänen elämäänsä, vaikka hän leikkasikin pitkän surffitukkansa lyhyeen malliin.
Tatler uutisoi, että Pierre on ilmoittautunut mukaan yhteen maailman vaikeimmista purjehduskilpailuista. Pierre lähtee osaksi monacolaisen jahtiklubin joukkuetta Admiral's Cupiin, joka järjestetään tänä kesänä.
Regatan kerrotaan olevan avomerikilpapurjehduksen "epävirallinen maailmanmestaruuskisa", joka on nyt pitänyt taukoa yli kahden vuosikymmenen ajan. Ensimmäisen kerran kisa käytiin vuonna 1957.
Kisaan osallistuu maailman parhaita purjehtijoita, ja seuraajien keskuudessa se tunnetaan suurista riskeistä ja vaikeista käänteistä, joita jatkuu usean päivän ajan.
Hurja kisa
Arvostetulla kisalla on myös pelkoa herättävä maine.
Kisassa ylitetään Englannin kanaaliin kuuluva Solentin salmi, jonka jälkeen seurataan maan etelärannikkoa. Kelttimeren ylityksen jälkeen purjehditaan miltei Irlannin rannikolle asti, ja lopulta päädytään Ranskan Cherbourgiin.
Sääolosuhteet tekevät kilpailusta vaarallisen; vuonna 1979 raivoisa myrsky vei kaikkiaan 18 osallistujan hengen.
Pierreä Admiral's Cupin hurja maine ei hidastanut, vaan hän oli yksi suurimmista vaikuttajista monacolaisjoukkueen osallistumisen taustalla. Hänen kanssaan joukkueen kapteenina on Peter Harrison, niin ikään kokenut purjehtija.
– Meillä on hyvä harjoitusohjelma, korkean suorituskyvyn veneet ja päättäväinen tiimi. Säännöllisyys on avain; kaksi huonoa kisaa, ja kaikesta tulee vaikeaa. Meidän täytyy pysyä keskittyneinä, Pierre kertoo kisaan valmistautumisesta.
Kaikkiaan Pierre vaikuttaa olevan kesäkuusta elokuuhun kestävästä tapahtumasta innoissaan, ja hänen kerrotaan kuvailevan sitä "mielettömäksi haasteeksi".