Letizialla on uusi tyyli – kuumin hallitseva kuningatar

Letizialla on uusi tyyli – kuumin hallitseva kuningatar

Letizia räväytti valkkaamalla tiedekoomikkokisan lavalle ylleen mustaa ja nahkaa .

Tyylistään koko hovielämänsä ajan kiitoksia saanut kuningatar Letizia yllätti espanjalaiset torstaina (30.5.).

Kuningatar osallistui virkahomminaan helatorstaina aivan erityiseen Solo Cienca -puhekisaan. Puhujana Letizia ei kisannut, vaan oli tapahtuman suojelijana. Olemalla aktiivisesti lavalla läsnä jopa osina juontoja hän halusi antaa tiedepuhekilpailulle aivan erityistä painoarvoa.

Aiemman uransa journalistina tehneelle Letizialle kisalla on henkilökohtaista merkitystä. Kisassa kamppaillaan lyhyillä yksinpuheluilla tieteellisten ilmiöiden kuvailusta, ja esitysten täytyy olla tieteellisesti korkeatasoisia ja tavallisten kannalta ymmärrettäviä ja samalla vielä hauskoja.

Mieleen Letizian esiintymisestä jäi kuitenkin uusittu, sähäkkä tyyli.

Oma muotilinja auttoi suosioon

Letizia on uransa alussa saanut kansalta miinuspisteitä siitä, että on ollut aiemmin naimisissa eikä ole aatelinen.

Suorapuheisuus, esiintymiskyky ja sen osana kiitelty moderni mutta hyvin elegantti pukeutumistyyli on kuitenkin voittanut hänelle lähes jakamattoman suosion.

Voima-asu mustasta nahasta

Nyt kuitenkin vaaleat värit ja jopa yliyksinkertaistettu linja olivat yhtäkkiä väistyneet ilmaa sähköistävän nahkaisen, ultralyhyen topin ja pitkien, suorien liehulahkeisten housujen tieltä.

Myös korut oli säväyttävästi mustaan nahkaan luottavassa asussa laskettu minimiin. Vain vihkisormukset, etusormen kolmas sormus ja espanjalaisittain maltilliset kehäkorvikset olivat päässeet asukokonaisuuteen mukaan. Ainoa asuste näiden lisäksi oli kuningattaren clutch, sekin musta.

Myös hiukset ja meikki olivat poikkeuksellisen tarkasti laitettuja. Vaikka Letizia ei ole mitenkään arkisen näköinen hahmo, hiukset ovat yleensä jopa vaatimattomat, kun nyt hänellä oli lähinnä tv-esiintymisiin suunnattu erittäin tarkka kampaus ja iltameikki.

Asussa vain & Other Stories -merkin nahkapaita oli uusi. Parin sadan euron arvoinen paita oli käynyt Letizian ompelijalla ennen esiitymistä, ja sitä oli lyhennetty nostamaan lantiolinja rohkeammin näkyviin. Korkealantioiset housut hoisivat lopun

Hiukset ja meikki oli nähtävästi valittu tavanomaista vähän voimakkaammiksi siksi, että Letizia esiintyi lavalla voimakkaissa valoissa, ja siellä häntä tiedettiin enimmäkseen kuvattavan. Kuningatar ei juontanut tiedepuhekisaa, mutta osallistui koomikon tekemiin juontoihin olemalla samaan aikaan lavalla ja reagoimalla sekä lyhyesti replikoimalla tilanteessa.

Giorgio Armanin Chevron-clutch on mustaa samettia, ja ollut kuningattarella ainakin vuodesta 2019. Housut ovat arvostetun Sybillan mallistosta, ja kuten usein, Letizia suosi tässäkin kotimaista muotia ja kierrätti jo usein käyttämäänsä vaatetta uudelleen.

Matalakorkoiset remmikorkkarit, nekin paidan tavoin mustaa nahkaa, ja ovat huomattavasti edullisemmalta Massimo Duttilta. Arkisemman ja high endin yhdistäminen onkin yksi Letizian muotitavaramerkeistä