Kuvat julki! Tällainen on kuningas Haraldin kymmenien miljoonien sarkofagi

Kuvat julki! Tällainen on kuningas Haraldin kymmenien miljoonien sarkofagi

Hallitsijan viimeisen leposijan yllä leijui mysteeri, mutta nyt se on selvinnyt.

Elokuussa kuolleen kuningas Haraldin sarkofagi on paljastettu.

Video: Kuningas Haraldin kuolema

Harald haudattiin syyskuun 9. päivänä valtiollisin menoin, ja laskettiin kuninkaallisille varattuun mausoleumiin Akershusin linnassa.

Luultavasti 1200-luvulla rakennettu linna on yksi Norjan merkittävimpiä linnoituksia.

Kuninkaan viimeinen leposija sijaitsee kahden muun kuninkaallisen sarkofagin vieressä, linnakappelin alapuolella olevassa kryptassa.

Kryptaan on haudattu ennen Haraldia hänen isovanhempansa kuningas Haakon VII ja kuningatar Maud, sekä vanhempansa  kuningas Olavi V ja kruununprinsessa Märtha.

Isovanhemmat lepäävät vaaleassa marmoriarkussa, vanhemmat vihertävässä pronssiarkussa.

Harald puolestaan on sijoitettu vasemmanpuoleiseen uuteen kaksoissarkofagiin, josta on varattu toinen puoli hänen puolisolleen kuningatar Sonjalle. Hänet tullaan hautaamaan aikanaan miehensä vierelle samaan arkkuun.

Paljon symbolismia

Jo aiemmin on kerrottu, että Haraldin arkun on suunnitellut maailmankuulu arkkitehtitoimisto Snøhetta. Arkku myös tilattiin jo paljon ennen kuin hautajaisista oli tietoakaan. 

Arkun ulkonäkö oli vielä jokin aikaa sitten mysteeri, mutta ei enää.

Haraldin sarkofagissa on hyödynnetty täysin norjalaisia materiaaleja.
Haraldin sarkofagissa on hyödynnetty täysin norjalaisia materiaaleja.

Luontorakas Harald sai arvojaan vastaavana leposijan, sillä arkkitehtitoimiston sivuilta paljastuu, että oliviinikivisellä arkulla on kyky imeä ja sitoa hiilidioksidia. 

Lisäksi arkun muodon sanotaan symboloivan alusta, mikä taas luo yhteyksiä merta rakastaneen Haraldin intohimoon – purjehdukseen.

Sunnmøresta louhitulla kivimateriaalilla on myös erikoismerkitys Sonjalle, joka on vaeltanut alueella paljon.

Jösses, mikä hintalappu

Arkun kantta koristavat muun muassa kruunu ja valtikat, mutta keskiössä on upean vihreä peridoottikivi, joka on oliviinin puhdas muoto.

Ökyarkku maksettiin Norjan valtionbudjetista, ja kustansi 20 miljoonaa kruunua, eli noin 1,8 miljoonaa euroa.

Yksityisen kryptan ovella on takorautainen portti, mutta sen takaa pääsee katsomaan sarkofageja opastetuilla linnakierroksilla
Yksityisen kryptan ovella on takorautainen portti, mutta sen takaa pääsee katsomaan sarkofageja opastetuilla linnakierroksilla