Kuninkaallisilla on karmeita kutsumanimiä – tiesitkö näitä?

Niin perheillä kuin kansalaisillakin on kuninkaallisille omia lempi- ja kutsumanimiä.
Euroopan kuninkaalliset ovat näkyvillä tiuhaan etenkin omien maidensa, mutta myös muiden maiden medioissa. Saksassa seurataan tarkkaan esimerkiksi Norjan ja Ruotsin hoveja, ja Briteissä kiinnostaa, kun toilailuja tekee joku muu kuin heidän omat siniverisensä.
Kuten missä tahansa perheissä, myös kuninkaallisilla on toisilleen lempinimiä. Kun kyse on julkisuuden henkilöistä, ovat myös mediassa ja fanien keskuudessa kehittyvät lempinimet yleisiä.
Toisinaan kunkut keksivät myös itselleen salanimiä, kun haluavat säilyttää yksityisyytensä.
Karmivat törkynimet
Brittihovissa lempinimien lista on pitkä niin hyvässä kuin pahassa. Kenties yleisin on prinssi Harry, jonka oikea nimi on Henry. Harry on vakiintunut niin viralliseksi, että sitä käytetään jopa hovin virallisessa viestinnässä.
Briteille on napsahdellut myös törkeitä lempinimiä. Esimerkiksi Yorkin herttuatar, Duchess of York, Sarah Ferguson sai taannoin haukkumanimen Duchess of Pork. Sika-sanasta väännetyllä nimityksellä viitattiin hänen ulkonäköönsä.
Myös Fergien ja prinssi Andrew'n lapset, prinsessa Eugenie ja prinsessa Beatrice saivat osansa haukuista, kun heitä kutsuttiin nimityksellä The Gruesome Twosome eli karmiva kaksikko.
Sittemmin prinsessasiskokset ovat kääntäneet haukut päälaelleen, ja heitä tituleerataan yksinä muodikkaimmista kuninkaallisista.
Prinssiperheen lempinimet
Prinssi William kulkee lähipiirissään lempinimellä Wills, ja prinsessa Catherine on vakiinnuttanut nimen Kate niin vankasti, että oikea nimi vaikuttaa toisinaan jopa unohtuvan.
Prinssi Williamin kerrotaan kutsuvan vaimoaan hellittelynimellä Poppet.
Prinssi George puolestaan on kulkenut päiväkoti-ikäisestä lähtien nimestään lyhennetyllä nimellä PG.
Prinsessa Charlotte puolestaan kulkee lempinimellä Lottie.
Ennen avioitumistaan Williamin kanssa Catherine sai lempinimen, Waity Katie, "odotteleva Katie", jolla paria piikiteltiin pitkästä seurustelusta. Prinssiparin suhde alkoi jo heidän opiskeluaikoinaan, ja takana oli vuosikaudet seurustelua ennen kuin William viimein polvistui pyytämään Katea vaimokseen.
Kihlautumisen jälkeen nimi hävisi käytöstä, kunnes herttuatar Meghan käytti sitä Oprahin haastattelussa vuonna 2021.
Herttuatar sai osansa
Herttuatar Meghanin nimivalinnan kerrotaan kuohauttaneen Briteissä, mutta on hän saanut itsekin osakseen joitakin kutsumanimiä. Negatiivisten nimitysten hän katsoo pohjautuvan ihonväriinsä, vaikka joidenkin lähteiden mukaan niiden taustalla olisi hänen käytöksensä.
Yksi rajuimmista nimityksistä on "The Degree Wife", jonka voisi suomentaa tutkintovaimoksi. Nimi sai alkunsa siitä, että hänen ja Harryn avioliiton uskottiin kestävän kolme vuotta, eli yhtä kauan kuin kandidaatiksi valmistumiseen kestää.
Hovissa herttuattaresta on huhuttu käytetyn nimitystä "Duchess Difficult" eli herttatar hankala. Piers Morgan puolestaan kutsui Meghania "prinsessa Pinokkioksi", vihjaten tämän valehtelevan.
Myös söpöjä nimiä
Norjan hovissa korostuu sen jäsenten itse käyttöön ottamat nimet, joita prinsessa Märtha Louise taannoin paljasti. Kruununprinssi Haakonin lapset prinsessa Ingrid Alexandra ja prinssi Sverre Magnus kulkevat nimillä Ingrid ja Sverre, ja kruununprinsessa Mette-Marit on tuttavallisemmin vain Mette.
Kruununprinsessa ja kuningatar Sonja käyttävät toisinaan Høiby ja Haraldsen etenkin matkustaessaan. Kuningas Harald ja kuningatar Sonja viettivät häämatkansa salanimillä Eva ja Tom Manstad. Hovissa kuningas Haraldia kutsutaan yksinkertaisesti Pomoksi.

Kruununprinssi Haakon puolestaan on esittäytynyt kerran hänet tunnistaneelle naiselle nimellä "Jonny Stovnerista". Tieto levisi mediaan, ja lempinimi jäi elämään.
Mette-Maritin esikoispojan Mariusin lempinimet ovat muuttuneet taannoisesta Pikku-Mariusista negatiivisempaan suuntaan. Hänet on nimetty esimerkiksi hovin mustaksi lampaaksi ja pahviprinssiksi.
Niin ikään Märtha Louisen shamaanirakas Durek Verrett tunnetaan esimerkiksi Saksassa Seksishamaanina ja Seksiguruna.
Lapsuuden lempinimet
Kruununprinsessa Victoria ei osannut pienenä lausua nimeään, joten hän kulki lempinimellä Oja, ruotsalaisittain u:lla lausuttuna. Myös prinsessa Madeleine koki nimensä hankalaksi ja sai käyttöön lempinimen Len.
Samainen nimi on edelleen käytössä, ja se näkyy myös hänen yksityisen, salatun Instagram-tilinsä käyttäjätunnuksessa.
Lempinimeä Madde kuningatar Silvia ei voi sietää, vaikka prinsessan ystävät käyttivätkin sitä hänen ollessaan nuori.
Prinssi Carl Philip puolestaan on kulkenut lapsesta lähtien lempinimellä Lippy.
Oma kömmähdys
Kuningas Kaarle Kustaa on elänyt elämänsä lukihäiriön kanssa, ja vuosikymmenet sitten eräs kirjoitusvirhe päätyi julkisuuteen asti. Kuningas on sen pohjalta saanut leminimekseen Knugen.
Nimi lähti siitä, kun hän oli signeerannut paperiin sanat Knug Carl Gustef, eikä kung, kuten oli tarkoitus.
Myöhemmin kuningas totesi, että kyse oli lukuhäiriöstä, mutta ongelmasta ei tuolloin puhuttu yhtä laajasti kuin nykyään.
Lähteet: Se og Hør, Hello!, Ekstra Bladet, Daily Mail, Sunday Times, Vanity Fair