Kuningatar Mary ja prinsessa Beatrice kukkamekoissa - 11-kertainen hintaero!

Brittien prinsessa Beatricen ja Tanskan kuningatar Maryn matsi päättyy siihen, että klassisuus pyyhkii rätiksi jäävällä mekolla lattiaa.
Kesän klassisimpiin kuuluva asu kukkamekko on näennäisesti helppo valinta. Kuitenkin on kukkamekkoja ja kukkamekkoja. Kuninkaallinenkin voi varmassa valinnassa haksahtaa pahasti.
Tämän todistivat eilen tiistaina (9.7.) Tanskan kuningatar Mary, 52, ja Englannin prinsessa Beatrice, 35. Molemmat naiset ovat tyylikkäitä, ja kummallakin hovilla on pitkät perinteet sekä näyttöä ja osaamista myös nykymuodissa.
Sanotaan heti, että ottelu ei ole tasainen. Ero on valtava, ja ottelun tulos yllättävä.
Vaikka makuasioista ei voi kiistellä, tällä kertaa kuitenkin tilannetaju ja kyky kantaa vaatteensa antaa selvän lopputuloksen.
Perinteisesti Wimbledonissa
Ison-Britannian prinsessa Beatrice ei ehkä ole perheensä kautta arvostetuimpia hovin naisia. Isä, prinssi Andrew, on käytännössä kokonaan sivussa hovista ja lähinnä keskittyy pelkäämään uusia paljastuksia ja vanhoista tehtäviä sarjoja ja elokuvia. Äiti Sarah Ferguson on hänkin saanut kritiikkiä rahastettuaan asemallaan. Nyttemmin hän on kokenut uuden arvostuksen nousun, kun hovi ei ole enää yhtä yksiniittinen kuin aiemmin.
Beatrice on vanhemmistaan huolimatta ollut yksi hovin muotiesikuvista, ja mediassa toistuvat sanat tyylikäs sekä trendikäs häntä koskevissa jutuissa. Muotilehdet tekevät yhä mielellään juttuja Beatricen asuista.

Wimbledoniin tennistä katsomaan saapuneen Beatricen kiitetty tyylisilmä sai hänet nappaamaan rekistä sekoitesilkkikankaasta tehdyn ja pitsiyksityiskohdin koristetun vyöllisen mekon.
Kukkaprintti on lähes valkealla pohjalla ja on brittityyliin isoa ja värikästä.
Kevyesti kesämökille
Pohjanmeren toisella reunalla Isoa-Britanniaa katselee juuttien maa Tanska. Kun kuningas Frederik ja kuningatar Mary maanantaina vetäytyivät "kesämökilleen" Graastenin linnaan, oli Mary niin ikään valinnut ylleen kukkamekon.

Maryn mekossa värit eivät pahemmin juhli, ja koristelu on hennolla kynällä piirretty. Lantiolinja on huomaamattomampi, mutta hihat korostuvat. Kankaan laskostumisella kantajansa yllä on leikitelty enemmän.
Kumpi kantoi paremmin?
Voittaja on yksiselitteisesti Mary. Hänen mekkonsa ei välttämättä ole modernimpi eikä keveämpi, mutta sen valinnat tuovat kantajansa linjat esiin keveämmin. Värit ovat Beatricen rohkeutta valjummat, mutta eivät näytä vesiväriräiskeiltä huvipuistossa.
Kuninkaalliselle hillitty tyyli sopii paremmin kuin brittiläiseltä työväenluokalta näyttävä värivillitys.
Muuten, arvaatko mekkojen hinnat?
Maryn mekko on ME+EM-merkin arkiluksusta. Merkki on perustettu 15 vuotta sitten, ja merkkiä suosii sen kotimaassa briteissä myös hovi.
Beatricen mekko on Monique Lhuillierin muotitalosta. Merkki on perustettu vajaa 30 vuotta sitten, ja pariskunnan omistama firma on yksi ready to wear -asujen huippuja. Etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa merkki on kova myös morsiusasujen valmistajana.
Maryn ME+EM maksaa noin 350 euroa. Beatricen Monique Lhuillierista saa pulittaa 3 700 euroa.