Kuningas söi liikaa nahkiaisia ja toisen ruumis räjähti – nämä ovat Britannian historian karmeimmat kuninkaalliset kuolemat

Englannin kuningas Henrik I rakasti yhtä asiaa enemmän kuin mitään: nahkiaisia. Ne saattoivat koitua keskiajalla hallinneen kunkun kohtaloksi.

Myös muiden Britannian kuninkaallisten elämät ovat päättyneet erikoisilla tavoilla. Toisten loput ovat yhä hämärän peitossa, ja kertomuksia toisten kuolemista on väritetty reippaalla kädellä.

Myrkytys merenelävistä

Vuonna 1135 Henrik I oli matkannut Ranskaan tapaamaan sukulaisiaan, mutta hän ei koskaan palannut reissulta kotiin Englantiin. Hän oli tuolloin arviolta 66-67-vuotias, eikä hänen kuntonsa ollut kovin hyvä.

Keskiajalla ruoka-aineista ei tiedetty aivan yhtä kattavasti kuin tänä päivänä. Henrikin rakastamien nahkiaisten uskottiin olevan myrkyllisiä lähinnä niiden käärmemäisen ulkomuodon tähden, ja kuninkaan lääkärit olivat suoraan kieltäneet tätä nauttimasta merenelävää, joka tiettävästi oli aina aiheuttanut hallitsijalle ikäviä vatsaoireita. Henrik kuitenkin jatkoi nahkiaisten säännöllistä syömistä, ja Ranskassa ollessaan kuoli.

Ei ole varmuutta siitä, johtiko nahkiaisista johtunut ruokamyrkytys Henrikin kuolemaan, sillä kyseessä saattoi olla mikä tahansa sisäelinsairaus. Nahkiaisten nesteiden tiedetään kuitenkin aiheuttavan myrkytysoireita, kuten oksentelua, ripulia ja vatsakipuja. Oireet häviävät yleensä muutaman päivän kuluessa, mutta Henrikin säännölliset nahkiaisherkutteluhetket saattoivat toden totta koitua hänen kohtalokseen.

Puukotettiin pöntölle

Englannin kuningas Edmund Rautakylki sai istua valtaistuimella vaivaiset kuusi kuukautta, huhtikuusta marraskuuhun vuonna 1016. Hänen loppunsa oli legendan mukaan verinen, ja kuolintapa saattaa toisissa aiheuttaa nauruntyrskähdyksiä.

Edmund oli 25-26-vuotias kohdatessaan loppunsa. Pappi ja historioitsija Adam Bremeniläinen kirjoitti aikanaan, että Edmund myrkytettiin. Villimpiäkin teorioita on lähtenyt myöhemmin liikkeelle.

1100-luvulla kirjoitettiin, että Edmund puukotettiin hänen istuesaan vessassa. Tarinan mukaan Edmund lähti yöllä tekemään tarpeensa huussiin, mutta hän ei ollut yksin. Hänen alapuolellaan kerrotaan olleen salamurhaaja, joka puukotti hänet kuoliaaksi.

Historioitsija M. K. Lawson on kuvaillut vessamurhatarinoita villeiksi kertomuksiksi, jotka tuskin pitävät paikkaansa, ja nykyaikaisten tietojen mukaan Edmundia ei salamurhattu.

Luurangot puulaatikossa

Kenties yksi kammottavimmista mahdollisista kuolemista on pienen Edvard V:n, 12, ja hänen pikkuveljensä Rikhardin, 9, murhat. Veljekset vietiin Lontoossa sijaitsevaan Towerin linnaan vuonna 1483 heidän isänsä Edvard IV:n kuoleman jälkeen poikien "turvallisuuden takaamiseksi". 

Edvard V oli seuraava kruununperimisjärjestyksessä, ja heidän setänsä Rikhard III:n oli määrä suojella häntä kruunajaisiin saakka. Kruunajaisia ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Setä anasti kruunun itselleen, eikä poikia enää koskaan nähty.

Vasta heinäkuussa 1684 Towerin kunnostustöiden yhteydessä löydettiin puulaatikko, joka sisälsi kaksi pientä luurankoa. Luurangot haudattiin Westminster Abbeyyn, ja niiden uskottiin olevan kadonneet prinssit.

Vuonna 1983 luurangot kaivettiin esiin ja tutkittiin. Viranomaiset päättelivät, että luut vastasivat kadonneiden lasten ikää.

DNA-teknologian aikakaudella luut olisi voitu tunnistaa lopullisesti, mutta edesmennyt kuningatar Elisabet kielsi käyttämästä aikaa DNA-testeihin, sillä ne eivät ratkaisisi mitään.

Räjähtänyt ruumis maistui koirille

Eräs kuninkaallisen historian pahamaineisimmista hallitsijoista on Englannin kuningas Henrik VIII, joka esimerkiksi teloitutti vaimojaan ja uhmasi Englannin kirkkoa.

Henrik ei ollut alun perinkään terve mies, mutta sen jälkeen, kun hänen jalkansa murskaantuivat turnajaisonnettomuudessa, hänen kuntonsa alkoi todella huonontua.

Kuninkaan jalat parantuivat huonosti, mikä teki kävelemisestä vaikeaa. Niihin muodostui haavaumia, jotka täytyi säännöllisesti puhkaista ja tyhjentää. Henrik lähinnä istui, söi ja joi liikaa, eikä peseytynyt. Hän lihoi tiettävästi nopeassa ajassa 90 kiloa, ja hänen vyötärönympäryksensä kerrotaan olleen 132 senttimetriä.

Henrikillä oli kuolioisia haavoja ja vakavaa kihtiä, ja hänen mielenterveytensäkin alkoi horjua. Hänellä oli todennäköisesti myös pitkälle edennyt kuppa, joka edisti hänen rappeutumistaan. Henrik kuoli lopulta 55-vuotiaana, vuonna 1547.

Pahinta oli, että vielä kuolemankin jälkeen Henrikin ruumis mädäntyvine haavaumineen haisi. Kuninkaan ruho palsamoitiin tuoksuvilla yrteillä, ja hänet suljettiin lyijyarkkuun. Valtava hautajaissaattue saattoi edesmenneen kuninkaan Whitehallista Windsoriin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kertomuksen mukaan aivan kuten oli tarkoitus.

Kun vaunut pysähtyivät yöksi Syonin luostarissa, ruumiseen oli kerääntynyt niin paljon kaasuja, että lyijyarkku räjähti. Kerrotaan, että lähellä olleet koirat tulivat nuolemaan nestemäiseksi muuttuneen kuninkaan ruumista.

Henrikin hauta löytyy yhä Windsorista, Pyhän Yrjön kappelin alla olevasta holvista. 

Hukutettiin viiniin

Clarencen herttuan Yrjö Plantagenetin kuolinsyy on epävarma. Hänen veljensä, kuningas Edvard IV teloitti hänet maanpetoksen vuoksi vuonna 1478.

Pian levisi huhu, että mestauksen tai hirttämisen sijaan Yrjö oltaisiin teloitettu hyvin erikoisella tavalla: viinitynnyriin hukuttamalla.

Viiniin hukuttaminen saattaa olla pelkkää huhupuhetta, mutta erikoinen kuolintapa mainitaan useissa historiallisissa teoksissa. Esimerkiksi Robert Fabyan mainitsee vuoden 1516 kronikoissaan herttuan hukkuneen malmsey-viinitynnyriin.

Väitetty kuolema sai vielä enemmän huomiota, kun William Shakespeare sisällytti sen historiadraamaansa Richard III (1597). 

Lähteet: National Library of Medicine, Britannica.com, Daily Express, London Dark Tourist, Historianet.fi