Kuningas Haakonilta julistus: Tätä se tarkoittaa

Kuningas Haakonilta julistus: Tätä se tarkoittaa

Norjan hovi tiedottaa suruajan käytännöistä.

Norjan hovista tiedotetaan, että kuningas Haakon VIII on julistanut maahan suruajan.

Video: Kuningas Haraldin kuolema

Tiedotteessa kerrotaan, että suruaika tulee kestämään kuukauden ajan kuningas Haraldin hautajaisista, eli 9. lokakuuta asti.

Kuningas Harald kuoli viime viikon perjantaina 89-vuotiaana.

Tiedotteen mukaan Norjan kuningashuone peruu kaikki viralliset ohjelmat lukuun ottamatta perustuslaillisia velvollisuuksi kuten hallituksen kokouksia, suurkäräjien virallisia avajaisia ja valittuja audiensseja.

Tätä se tarkoittaa

Suruaikana kuningasperhe ja henkilökunta pukeutuvat tummiin vaatteisiin tai univormuihin sekä surunauhoihin.

Vasta lokakuun 9. päivän jälkeen kuningashuone palaa viralliseen ohjelmaan. 

Edesmenneen kuningas Haraldin aikana sovitut vierailut ja edustustehtävät Norjassa ja ulkomailla on pääsääntöisesti peruttu. Kuningasperheen kalenteri suunnitellaan uudelleen.

Haakon nähtiin Stortingetin eli suurkäräjien edessä eilen 1. syyskuuta vannomassa valan perustuslaille.
Haakon nähtiin Stortingetin eli suurkäräjien edessä eilen 1. syyskuuta vannomassa valan perustuslaille.

Vala vannottu

Haakon vannoi eilen valan perustuslaille Norjan parlamentissa eli suurkäräjillä.

Kuningatar Mette-Marit ei osallistunut tilaisuuteen terveyssyistä, mutta kruununprinsessa Ingrid Aleksandra oli paikalla ja vannoi valan myöhemmin kirjallisena.

Tilaisuudessa Haakon ei kuitenkaan saanut kruunua päähänsä, sillä Norjassa kruunajaiset poistettiin laista jo vuonna 1906.