Kuningas Charlesin sormista syntyi kohu – nyt puhuu tohtori

Kuningas Charlesin sormista syntyi kohu – nyt puhuu tohtori

Charlesin turpeat sormet ovat herättäneet kysymyksiä ja huolta.

Englannin kuningas Charles III:n, 76, sormet ovat aiheuttaneet hämminkiä sosiaalisessa mediassa jo pitkään. 

Kansa on huomannut, että hänen majesteettinsa sormet näyttävät usein sangen punaisilta ja turvonneilta. Etenkin X:ssä aiheesta on sekä oltu huolissaan, että heitetty huulta.

Turpeita kohusormia on myös aikanaan verrattu keitettyihin nakkeihin.

– Vannon, jos näen enää kerran kuvia prinssi Charlesin sormista tällä sivustolla..., kirjoitti eräs käyttäjä vuonna 2022.

Kuninkaan turvonneet kädet ovat aiheuttaneet hämminkiä.
Kuninkaan turvonneet kädet ovat aiheuttaneet hämminkiä.

Näin sanoo tohtori

Ison-Britannian Chesterin yliopiston luennoitsija, tohtori Gareth Nye, on kertonut Daily Starille, että useat terveysongelmat voivat selittää Charlesin turvonneet sormet.

Hän selitti, että vaikka syitä on monia, jotkut ovat todennäköisempiä kuin toiset, kuten ödeema eli nesteen kertyminen.

– Ödeema on tila, jossa keho alkaa kerätä nestettä raajoihin, yleensä jalkoihin ja nilkkoihin, mutta myös sormiin, mikä aiheuttaa niiden turpoamista, tohtori sanoi.

– Ödeema on yleinen vaiva ja vaikuttaa enimmäkseen yli 65-vuotiaisiin, koska kehon kyky hallita nestetasapainoa heikkenee.

Charlesin sormia on verrattu nakkeihin.
Charlesin sormia on verrattu nakkeihin.

"Ei välitöntä terveyshuolta"

Toinen mahdollinen syy voisi Nyen mukaan olla niveltulehdus. Hänen mukaansa niveltulehdus on yleinen vaiva yli 60-vuotiailla, ja se vaikuttaa usein käsiin.

– Sormet muuttuvat yleensä jäykiksi, kivuliaiksi ja turvonneiksi, ja vaikka lääkitys voi auttaa kipuun, turvotus saattaa silti jäädä, hän selitti.

– Harvinaisempia syitä voivat olla korkean suolapitoisuuden ruokavalio, joka johtaa nesteen kertymiseen, tai tietyt lääkkeet, jotka voivat harvoin aiheuttaa turvotusta sivuvaikutuksena, kuten verenpainelääkkeet tai kortisonilääkkeet.

Tohtori Nye rauhoitteli kansaa kertomalle, ettei turvotus ole yleensä merkki vakavasta terveysongelmasta.

– Ei ole mitään välitöntä terveyshuolta, jonka voisi päätellä turvonneista sormista. Se on todennäköisesti vain merkki hänen iästään.

Kuningas on tiettävästi suhtautunut kevyesti sormiensa ulkonäköön, ja on viitannut itseensä "makkarasormisena" kirjeessä, jonka hän lähetti ystävälleen prinssi Williamin syntymän jälkeen.

– En osaa edes kuvailla, kuinka innoissani ja ylpeä olen. Hänellä on makkarasormet aivan kuten minulla, kuninkaan kerrotaan sanoneen Howard Hodgsonin kirjassa Charles, The Man Who Will Be King.

Kärsiikö Charles sormien turvotusta aiheuttavista terveysongelmista, vai onko kuninkaalla vain luonnostaan nakkisormet? Sitä emme voi toistaiseksi mitenkään tietää.
Kärsiikö Charles sormien turvotusta aiheuttavista terveysongelmista, vai onko kuninkaalla vain luonnostaan nakkisormet? Sitä emme voi toistaiseksi mitenkään tietää.