Kuningas Charles: Terveydentila huolestuttaa
Seikka Karibialla vierailleen kuningas Charlesin ulkomuodossa herättää huolta.
Kuningas Charles vieraili loka-marraskuun vaihteessa Karibialla. Reissun aikana kuningas ja hieman jälkikäteen tämän seuraan liittynyt kuningatar Camilla kävivät Bahamalla, Guyanassa sekä Antiguan ja Barbudan saarivaltiossa.
Videolla tietoisku kuningas Charlesista:
Kuningasparin visiitti on saanut osakseen runsaasti huomiota. Charlesin kepeä tanssahtelu Bahaman kaduilla sekä tämän Antiqualla yllättänyt rankkasade ovat nousseet otsikoihin niin meillä kuin maailmallakin.
Syysreissun tullessa päätökseensä on huomio kiinnittynyt kuningas Charlesin terveydentilaan. Tällä kertaa huolta aiheuttavat Charlesin kädet.
Nakkisormien paluu
Useat matkalta otetut kuvat paljastavat kuninkaan sormien olevan huomattavan turvonneet. Käsien iho myös punertaa.
Kerta ei ole ensimmäinen, vaan Charlesin käsien tila on huomioitu aiemminkin. Esimerkiksi The Independent uutisoi kunkun "nakkisormista" jo vuonna 2023.
Mahdollisia syitä raajojen turvotukselle on useita. Yleisimpiä syitä ovat suolan runsas käyttö sekä alkoholi. Myös esimerkiksi nivelreuma voi aiheuttaa sormien ja ranteiden turvotusta, kertoo Duodecim.
Virallista syytä tai kuninkaan mahdollisesti saamaa diagnoosia ei ole kerrottu julkisuuteen. Veikkaukset ovat vaihdelleet valtiomotulehduksesta korkeaan verenpaineeseen ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin.
Huomionarvoista on, että Karibialla nautiskellaan parhaillaankin noin 30 asteen helteistä. Kuumuus on yksi turvotuksen yleisimmistä aiheuttajista. On siis täysin mahdollista, että puvunhousuissa ja pikkutakissa päivät pitkät viettänyt Charles yksinkertaisesti oireili lämpötilan takia.